"Tosi pettynyt esitykseen" - Ilves-luotsi Joonas Rantanen antoi myös kehut Gnistanille
Ilves ja IF Gnistan jakoivat pisteet maanantaina Tammelassa maalein 2-2.
Ottelu tarjosi käänteitä ja jännitystä, mutta isännille päällimmäiseksi tunteeksi jäi pettymys voiton jäätyä saamatta.
– Kyllä meidän täytyy olla tosi pettyneitä tämän päivän esitykseemme – on turha kierrellä tai kaarrella sitä. Gnistan oli hyvä, se on sanottava, eikä siitä mitään pois. Toisen puoliajan alussa oli hyvä jakso, mutta ei se vaan riitä, että pelaamme yhden jakson yhdestä puoliajasta hyvin, Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen ruoti ottelua.
Rantanen myönsi, että Gnistan teki Ilveksen iltapuhteesta haastavan.
– Kun vastustaja tulee täysin miesorientaatiopuolustamisella, se on epätyypillistä ja ottaa ehkä aikaa sopeutua. Niin tai näin, meidän täytyisi pystyä olemaan pallon kanssa parempia ja löytää enemmän keinoja sen ohittamiseen. Ja sitten taas toisaalta Gnistanilla oli lukematon määrä kulmapotkuja, mikä kuvastaa meidän puolustamisemme haasteita.
Ilves yritti tauolla saada pelaajavaihdoilla uutta virtaa ja siinä osin onnistuikin.
– Tauolla tehdyt vaihdot perustuivat siihen, että pelasimme huonosti ensimmäisellä puoliajalla. Eikä se kohdistunut niihin yksittäisiin pelaajiin, jotka vaihdettiin pois. Päätimme tehdä muutoksia vaihdoilla ja saada muotoamme paremmaksi avaamisvaiheessa – ei siinä sen kummempaa.
– Kontrollin hetkiä oli vähän – se on ehkä myös mitä Gnistan etsii. Siihen emme riittävän hyvin pystyneet sopeutumaan, Rantanen totesi.