HJK nousi ylivoimalla komeaan voittoon (HJK-Ilves 5-1)

Kuva: Mira Lönnqvist

HJK nousi ylivoimalla komeaan voittoon (HJK-Ilves 5-1)

11.8.2025

Viikontakaisesta sisuuntunut HJK osoitti tehokkuutta maalinteossa ja mätti viisi maalia Ilveksen verkkoon Veikkausliigan huippuottelussa. Tärkeät kolme pistettä irtosi vahvalla esityksellä kotiyleisön edessä.

Ottelun alussa HJK loi pariin kymmeneen minuuttiin muutamia hyviä aihioita. Varsinkin vasemmalla laidalla Santeri Hostikka pyrki niin monta kertaa aiemmin nähtyyn tapaan leikkaamaan keskelle, ja pari kertaa hän saikin vapautettua oikean jalkansa vetopaikkaan. Toisella laidalla akseli Vicente Besuijen–Miska Ylitolva repi näppärillä kombinaatioilla Ilveksen puolustusta auki.

Klubin maalilla torjunut Elmo Henriksson pääsi esittelemään omaa torjuntaosaamistaan, kun hän venytti kätensä Oiva Jukkolanboksin ulkopuolelta lähteneen laukauksen eteen avausjakson puolivälissä.

Pelin luonne muuttui puolen tunnin kohdalla. Joona Veteli sai katsella punaista korttia, kun hän liukui napit edellä Besuijenin nilkoille. Erotuomari Oliver Reitala ei epäröinyt päätöksenteossa, vaan joulukortti nousi takataskusta välittömästi.

Ulosajon jälkeen HJK sai myllyttää peliä Ilveksen kenttäpuoliskolla, mutta avausjakso päättyi hallinnasta huolimatta maalittomana. Lähimpänä maalintekoa kävi Hostikka, joka pääsi lataamaan sielunsa kyllyydestä vastapalloon boksissa, mutta veto karkasi maalin yli.

Toisella jaksolla HJK:n mylly jatkoi pyörimistään, mutta avausmaalin iski Ilves. Pallonriiston jälkeen pallo pelattiin nopeasti pitkällä syötöllä Klubin linjan taakse, ja Jukkola pääsi viimeistelemään maalin vierailijoille.

Takaiskuun reagoitiin vaihtopenkiltä käsin välittömästi tuomalla Lucas Lingman ja Teemu Pukki kentälle. Pukki ei aikaillut, vaan tasoitti pelin samantien upealla laukauksella takakulmaan suoraan ilmasta.

Tilanne kääntyi päälaelleen parissa minuutissa. Heti Pukin tasoitusmaalin jälkeen HJK sai kulmapotkun, jonka Georgios Antzoulas suti takatolpan vierestä verkkoon. Näin Klubi käänsi kahdessa minuutissa maalin tappioaseman 2–1:een.

Pukki löi naulan Ilveksen arkkuun viisi minuuttia ennen ysikympin täyttymistä. Hostikalta sutaistiin jalat alta rankkarin arvoisesti, ja Pukki asteli sijoittamaan pallon täplältä varmasti alakulmaan. Pari minuuttia myöhemmin Hostikka sai tulittaa lähietäisyydeltä 4–1-maalin Benji Michelin namuttelutarjoilusta.

Vielä ottelun lopuksi Alex Ring kaunisteli loppulukemat 5–1 tarkalla sijoituksella lisäajalla. Pukki kruunasi upean sisääntulossa antamalla maalisyötön Ringin osumaan.

Linkki kopioitu