KuPS-maalivahti Johannes Kreidl: "Kova peli edessä, mutta lähdetään nauttimaan tilaisuudesta"

Johannes Kreidl lähtee nauttimaan hienosta tilaisuudesta. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS-maalivahti Johannes Kreidl: "Kova peli edessä, mutta lähdetään nauttimaan tilaisuudesta"

14.8.2025

KuPS lähtee torstaina kotiottelussaan latvialaista RFS:aa 2-1-johtoasemasta hakemaan paikkaa Eurooppa-liigan playoff-kierroksella.

Kuopiolaisilta onnistui erityisesti ottelun ensimmäinen puoliaika, jossa joukkue osoitti hallitsevansa pelin sekä pallolla että ilman. Vierasmaalit ja johtoasema antavat joukkueelle etulyöntiaseman, mutta on syytä muistaa silti, että kaksiosainen ottelu ratkeaa vasta Väre Areenalla.

- Pelattiin etenkin ensimmäinen puoliaika hyvin Riikassa, toisella puoliajalla tietysti tilanteen ollessa meidän eduksi kotijoukkue tuli kovaa ja painosti mutta selvittiin hyvin. Viime viikot ovat olleet todella hektisiä, joten nyt olemme saaneet olla kotona sekä keskittyä myös oikeaan harjoitteluun pelkkien videopalaverien sekä taktisten asioiden lisäksi ja se on tehnyt hyvää.

- Uskon että meillä on rohkeutta pelata omaa pallollista peliämme. Se on saatava toimimaan, emme voi vain puolustaa 90 minuuttia. Kova peli edessä mutta lähdetään hyvin ja luottavaisin mielin nauttimaan tästä tilaisuudesta, KuPS maalivahti Johannes Kreidl kertoo.

Eurooppa-liigan 3. karsintakierroksen toinen osaottelu KuPS - RFS pelataan Väre Areenalla torstaina 14.8. kello 18.00.

Linkki kopioitu