"Tulokseen olemme tietenkin tyytyväisiä" - Gnistan jo toinen jalka Mestaruussarjassa

Kolme pistettä oli Gnistanille tärkeintä maanantaina. (Kuva: Juhani Järvenpää)

"Tulokseen olemme tietenkin tyytyväisiä" - Gnistan jo toinen jalka Mestaruussarjassa

26.8.2025

IF Gnistan otti ison askelen kohti Mestaruussarjaa kaadettuaan maanantaina AC Oulun kotonaan maalein 3-2.

Jussi Leppälahtea päävalmentajana tuurannut ja syntymäpäiviään viettänyt Tuomas Rantanen oli hillittävissä määrin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

- Aloitimme ottelun hyvin ja saimme maalin, sekä oli mahdollisuus tehdä toinenkin. Alun jälkeen peli kääntyi vähän ja ensimmäisen jakson loppu etenkin oli hieman sekava, Rantanen kertasi.

- Toisella jaksolla parannettiin hieman mutta pallolla oltaisiin silti voitu olla parempia. Saatiin kuitenkin tehtyä tarvittavat maalit ja tulokseen olemme tietenkin tyytyväisiä.

Voitto merkitsi Gnistanille sitä, että pistekin runkosarjan päätöskierrokselta kotiottelusta FF Jaroa vastaan riittää varmistamaan paikan kuuden parhaan joukossa.

Linkki kopioitu