HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kansainväliseen huipputehtävään

Kuva: ECA

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kansainväliseen huipputehtävään

1.9.2025

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti on nimetty merkittävään luottamustehtävään Kansainvälisen jalkapallon sääntölautakunnan (IFAB) Football Advisory Paneliin. Paneeli on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista foorumeista jalkapallon tulevaisuuden linjaamisessa.

Football Advisory Panel kokoaa yhteen jalkapallon huippuasiantuntijoita eri puolilta maailmaa keskustelemaan jalkapallon säännöistä ja niiden mahdollisista muutoksista.

Riihilahden nimityksen takana on Euroopan seurajoukkueiden järjestö (ECA), jonka hallituksen ensimmäisenä pohjoismaalaisena jäsenenä hän on toiminut vuodesta 2014 ja varapuheenjohtajana vuodesta 2016. ECA edustaa yli 400 eurooppalaista seuraa kaikista maanosan liigoista ja toimii työnantajien äänenä tärkeimmissä päätöksentekoelimissä, kuten UEFA:ssa, FIFA:ssa ja EU:ssa.

– Edustan kaikkia eurooppalaisia seuroja IFAB:ssa, joka vastaa jalkapallon säännöistä ja niiden muutoksista, Riihilahti kertoo.

ECA:n toimitusjohtaja Charlie Marshall sanoo Riihilahdella olleen erityisen merkittävä rooli UEFA:n kilpailujen muokkaamisessa nykyaikaiseksi.

– Seurat ympäri Eurooppaa luottavat Akiin ja kunnioittavat häntä. Hänellä on ollut keskeinen rooli ECA:n ja UEFA:n yhteistyössä saavutettujen erinomaisen tulosten taustalla eurokilpailuformaattien muovaamisessa. Nyt hänellä on lisäksi tärkeä rooli pelisääntöjen muovaamisessa ECA:n miesten jalkapallon työryhmän vetäjänä, Marshall toteaa.

ECA:n puheenjohtajana toimii Nasser Al-Khelaïfi, joka on Ranskan suurseuran PSG:n presidentti. Al-Khelaïfi kehuu Riihilahden panosta ECA:n hallituksessa.

– Varapuheenjohtajamme Aki Riihilahti on ollut äärimmäisen tärkeässä roolissa ECA:n muutoksessa, ja hän nauttii vahvaa luottamusta kaikenkokoisilta seuroilta jalkapalloon ja kilpailuihin liittyvissä asioissa. ECA:n saavutusten ansiosta myös suomalaiset seurat – ja yhteisöt niiden takana – ovat hyötyneet merkittävästi. Olemme ECA:ssa erityisen ylpeitä siitä, että jäseninämme on 13 suomalaista seuraa, mukaan lukien kolme seuraa, joilla on naisten joukkue, Al-Khelaïfi iloitsee.

– Olemme erittäin ylpeitä siitä, miten olemme onnistuneet muuttamaan ECA:ta positiivisesti näin lyhyessä ajassa. Nykyään organisaatiomme edustaa yli 800 seuraa eri puolilla Eurooppaa, luo merkittäviä tulovirtoja ja tarjoaa kriittistä tukea ja palveluita, hän jatkaa.

IFAB:n ja ECA:n luottamustehtävien lisäksi Riihilahti on ollut UEFA:n seurakilpailukomitean (CCC) jäsenenä tai varapuheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien. UEFA CCC:ssä Riihilahti on päävastuussa ECA:n esityksistä ja kannasta.

– Käytännössä kaikki päätökset, jotka liittyvät UEFA:n seurajoukkuekilpailuihin, ovat tulleet UEFA CCC:n toimesta. Näistä tärkeimmät ovat nykyinen kilpailujärjestelmä, rahanjako ja säännöt. Pienempi työryhmä, johon kuuluivat HJK, Ajax, Celtic ja Legia Varsova, ehdottivat ja ajoivat onnistuneesti nykyistä järjestelmää ja rahanjakomallia.

IFAB:n paneelissa Riihilahden kollegoihin kuuluvat muun muassa FIFA:lta Arsène Wenger, Esteban Cambiasso ja Youri Djorkaeff, Afrikan edustajana Daniel Amokachi, Aasian puolelta Tsuneyasu Miyamoto, Etelä-Amerikasta Nery Pumpido sekä UEFA:n edustajina Luis Figo ja Giorgio Marchetti. Paneelin tehtävänä on käsitellä ja valmistella sääntöihin liittyviä ehdotuksia IFAB:n päätettäväksi.

Lähde: HJK:n tiedote
Linkki kopioitu