Minihuuhkajissa loistava Rudi Vikström: "Finaalipaikka merkitsisi Jarolle todella paljon"
Alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa erinomaisia otteita esittänyt Rudi Vikström on tullut kuluvalla kaudella tutuksi Veikkausliigan seuraajille.
FF Jaron kasvatti debytoi pääsarjassa toukokuussa ja teki ensimmäisen maalinsa kesäkuussa. Heinäkuun alussa hyökkääjä viimeisteli voittomaalin, kun pietarsaarelaiset yllättivät HJK:n vieraskentällä.
– En olisi voinut talvella kuvitella, että teen tällaisen läpimurron ja nousen maajoukkueeseen. Tavoitteeni oli debytoida Veikkausliigassa – olen saanut paljon enemmän peliaikaa ja onnistumisia kuin olisin uskonut. Tämä on ollut tosi hieno vuosi. Haluan saada syksyn peleissä vielä enemmän vastuuta, Vikström toteaa kaudestaan Palloliiton verkkosivuilla.
FF Jaro ei yltänyt Veikkausliigan Mestaruussarjaan, mutta sarjanousija pääsee Karsintasarjaan mukavista lähtökohdista. FF Jarolla on mahdollisuus edetä Suomen Cupin finaaliin – KuPS isännöi joukkuetta keskiviikon välierässä. HJK on jo varmistanut paikkansa loppuottelussa, joka pelataan Tampereella 20. syyskuuta.
– Finaalipaikka merkitsisi Jarolle todella paljon. Olemme jo näyttäneet tällä kaudella, että pystymme voittamaan parhaita joukkueita. Voimme voittaa minkä tahansa joukkueen, Vikström huomauttaa.
Seuraavaksi Vikström nähtäneen tositoimissa tiistaina, kun U19-pojat ja Sveitsi iskevät yhteen Eerikkilässä.