"Käännetään loppusyksy koko Haka-yhteisön voitoksi " - Haka taisteluilmeellä Karsintasarjaan
Veikkausliigan jatkosarjat käynnistyvät viikonloppuna ja FC Haka pelaa ensimmäisen ottelunsa IFK Mariehamnia vastaan lauantaina kello 15.00 alkaen Maarianhaminassa.
Panokset syksyyn karsijan paikalta Karsintasarjaan lähtevällä Hakalla ovat kovat, mutta toimitusjohtaja Olli Huttunen katsoo luottavaisena tulevaan.
– Tiedetään että loppusarja tulee olemaan hyvin intensiivinen, taistellaan isoista asioista, mutta hyvin mielin katson tulevaan.
– Olen tiiviisti seurannut joukkueen tekemistä viimeisten viikkojen aikana ja näkemäni perusteella täysin luottavaisena olen loppusarjaan lähdettäessä.
Huttunen on päävalmentajavaihdoksen myötä ollut enemmän joukkueen tekemisessä mukana, mutta korostaa että lopullinen valmennuksellinen linjaus on Kari Martosella ja Alejandro Peris Moralla.
– Olen ollut valmennuksen tukena ja sparraamassa, kertomassa oman näkemykseni. Tiiviisti palaveerataan lähes päivittäin ja tuon omia ajatuksiani esiin, mutta Martsi ja Alex tekevät lopulliset päätökset.
Toimitusjohtaja tuo esiin myös mielenkiintoisen näkökulman että yhteinen taistelu on tiivistänyt toimiston, seurajohdon ja joukkueen yhteyttä.
– Olemme pyrkineet antamaan joukkueelle tukea kaikessa tekemisessä, tiivis yhteistyö on varmasti myös yhdistänyt seuraa, mitä pidemmälle kausi on edennyt. Joukkueen ilmapiiri on tällä hetkellä vapautunut. Edelliset viisi peliä ovat valmistaneet loppusarjaan ja niistä käytettävissä oleva tieto laitetaan nyt sitten käytäntöön. Uskon että taistelu ja positiivisuus tulee näkymään, Huttunen sanoo.
– Toki, kun voittoja ei ole tullut, niin se on alitajunnassa, mutta uskon että joukkueesta löytyy riittävästi kokemusta löytämään oikea asenne loppukauden peleihin.
Huttunen myös toivoo koko Haka-yhteisön tukea loppukauteen.
– Kyllä tämä on koko seuran taistelu ja siinä meitä kaikkia tarvitaan. Jokainen voi omalta osaltaan miettiä miten pystyy olemaan mukana ja tukena. Joukkue tarvitsee ja kaipaakin positiivista kannustusta. Jokainen saapuu toivottavasti paikalle aina kun mahdollista, Huttunen sanoo.
– Joukkue tulee taatusti taistelemaan ja antamaan kaikkensa. Saavutaan siis yhdessä taistelemaan ja käännetään koko Haka-yhteisön voitoksi tämä loppusyksy!