Ennakko: KuPS-Ilves

Kuva: Tuukka Kahila

Ennakko: KuPS-Ilves

13.9.2025

Kuopion Palloseura aloittaa Mestaruussarjan urakkansa kotiyleisön edessä huippukamppailulla sunnuntaina, kun Väre Areenalle saapuu Ilves.

Veikkausliigan runkosarjan kumpikin peli päättyi Ilveksen 3-0 voittoon, joten on selvää että KuPS hamuaa tätä voittoa erityisen kovaa. KuPS vieraili Tammelassa toukokuun lopulla ja kotipeli pelattiin kesäkuun puolivälissä. Aika pian kotipelin jälkeen KuPS on löytänyt mahtivireen ja kaatanut vakuuttavasti seuroja niin Suomen kuin Euroopan kentilläkin.

- Meille tuleva peli on iso haaste etenkin jos katsoo kauden aiempia tuloksia Ilvestä vastaan, emme ole olleet parhaimmillamme. Pelin sisällä on kuitenkin ollut hyviäkin jaksoja – erityisesti ensimmäiset puoli tuntia ovat olleet vahvoja. Sen jälkeen, kun olemme päästäneet maalin, jotakin on tapahtunut. Nyt haluamme osoittaa, että olemme parempia kuin tulokset antavat ymmärtää, KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss analysoi.

- Oikeastaan tosiaan se meidän alkukauden hankalampi jakso alkoi Ilves-ottelusta ja lähes päättyi siihen. Koen, että olemme nyt täysin eri joukkue kuin silloin. Jokainen piste on tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeä, ja kotikentällä tavoitteena on aina voitto – se on kylmä fakta, Wiss jatkaa.

Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen odottaa Veikkausliigan mestaruudesta, mitalisijoista ja europaikoista käytävän kova kamppailu loppukauden aikana. Mestaruussarjan päätöskierros pelataan tällä kaudella sunnuntaina 9. marraskuuta, joten kauden huipentavia herkullisia kärkipelejä päästään näkemään vielä lähes kahden kuukauden ajan.

– Ennakolta tiukkoja, tasaisia ja hienoja pelejä edessä. Lähtökohtaisesti yhtään helppoa pistettä ei ole jaossa, vaan ne saadaan kovan työn ja onnistumisten kautta. Joukkueessamme on luottavainen olo, ja tiedämme, että hyvällä joukkuepelaamisella saamme myös tuloksia, toteaa Rantanen.

Sunnuntain ottelu tarjoaa heti kovan haasteen, kun vastaan asettuu hyvässä vireessä ollut kuopiolaisryhmä.

– KuPS on ollut hyvä, ja heidän pelaamisensa on vielä kehittynyt kauden mittaan. Aika tyypillistä näille kärkiotteluille on ollut se, että molemmilla on omat hetkensä hallita palloa. Hyvä tunnetila päälle ja sen myötä oikeanlainen taisteluilme pelaamiseen, niin saadaan varmasti hyvä suoritus. Jardell Kanga on pelikiellossa korttitilin täyttymisen takia, mutta muutoin kokoonpanotilanteemme on hyvä, sanoo Rantanen.

Kuopion Palloseura palasi maaottelutauon mahdollistamalta pieneltä lomalta harjoituksiin tämän viikon maanantaina. Keskiviikkona joukkue voitti Suomen Cupin välierässä FF Jaron Väre Areenalla 2-0.

- Oli hyvä, että saimme edellisen pelin alle. Käynnistyminen oli hieman tahmeaa, mutta uskon, että se ottelu palveli meitä hyvin myös tätä Ilves-kamppailua ajatellen, Wiss sanoo.

Erotuomari: Hyytiä Joni
AET 1: Leppänen Veli-Matti
AET 2: Mantere Juuso
4.ET: Nummela Kalle

KuPS - Ilves Väre Areenalla sunnuntaina 14.9. kelo 16.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: KuPS:n verkkosivut, Ilveksen verkkosivut
Linkki kopioitu