Gnistan taipui taistellen Interille (IF Gnistan-FC Inter 0-2)
Gnistanin historiallinen mestaruussarjan avausottelu lauantai-iltana Interiä vastaan oli pitkälti tasainen ottelu. Toisella puoliajalla sarjakärki Inter kuitenkin kampesi voittoon näyttäen, miksi se on liigan piikkipaikalla.
Juuri ja juuri mestaruussarjaan itsensä pelannut Kipinä lähti otteluun ilman kahta avainpelaajanansa; Roman Eremenkolla oli keltaisten korttien tili täynnä, kun taas Anicet Oura oli sivussa alaraajavamman vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt Gnistania aloittamasta ottelua erittäin vahvasti sarjakärki Interiä vastaan, ja ennakkoluuloton koti-isäntä sai luotua kiitettävää painetta turkulaisten päätyyn ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Edmund Arko-Mensahilla olikin tilaisuus siirtää Ogeli johtoon hyvältä paikalta rangaistusalueen sisältä, mutta Interin Eetu Huuhtanen sai torjuttua tämän yrityksen.
Räväkän alun jälkeen ottelu kuitenkin tasoittui ja Inter pääsi otteluun hyvin mukaan. Molemmilla joukkueilla oli kuitenkin vaikeuksia rakentaa A-luokan maalipaikkoja, ja etenkään Interillä ei tuntunut löytyvän reseptiä ratkaista Kipinän tiivistä oman alueen puolustusta. Inter sai myöskin ensimmäisen puoliajan aikana jopa kuusi kulmapotkua, mutta näissäkin Gnistan oli vahva eikä kulmapotkuista siunaantunut vaaran paikkoja. Sama oli toisaalta totta myös toisinpäin, eikä Gnistankaan tuntunut sen koommin pääsevän laatupaikoille, Arko-Mensahin avausminuuttien tilaisuutta lukuun ottamatta.
Ensimmäinen puoliaika oli siis puolustusvoittoinen, mutta reiluna altavastaajana otteluun lähtenyt Gnistan oli näyttänyt, että se todellakin oli tullut taistelemaan eurounelmansa eteen.
Toinen puoliaika alkoi melko samanlaisissa merkeissä, kuin ensimmäinenkin. Gnistan aloitti jälleen vahvasti ja paine pysyi ensiminuuttien ajan pitkälti Interin päädyssä. Varsinaisia maalipaikkoja se ei päässyt vielä luomaan, mutta etenkin Gnistanin väristen lasien takaa katsottuna ottelun kulku näytti erittäin hyvältä. 53. minuutin kohdalla Inter iski kuitenkin salamannopeasti ottelun avausmaalin saatuaan riiston omalla alueellaan ja turkulaisten laitapuolustaja Jussi Niska päätti komeasti rakennetun hyökkäyksen Dimitri Legbon oivaltavasta syötöstä.
Tämän jälkeen Inter siirtyi pitkälti suojelemaan johtoaan välttäen sortumista yltiöpäiseen hyökkäämiseen. Kipinän pallollinen pelaaminen viimeisellä kenttäkolmanneksella takkuili kuitenkin läpi ottelun, ja tähän se haki lääkkeitä vaihtamalla tuoreita jalkoja kentälle.Tästä huolimatta Interin työteliäs ja fyysinen pelaaminen piti Gnistanin edelleen hyviltä maalipaikoilta poissa näyttäen, miksi sen identiteetti on ollut läpi kauden joukkueen selkäranka. Lisää kylmää vettä Kipinän niskaan kaadettiin 71. minuutilla Dimitri Legbon toimesta, joka viimeisteli pallon vuorenvarmasti maaliin lähietäisyydeltä, kulmapotkun jälkitilanteesta.
73. minuutin kohdalla Mustapekka Areenan viheriöllä nähtiin uusi kasvo, kun tanskalainen keskikenttäpelaaja Marcus Ryberg sai ensimmäiset kosketuksensa Veikkausliigan kentälle. 2-0 tilanteessa Inter tyytyi vain yhä enemmän nojaamaan sen kurinalaiseen ja kamppailuvoimaiseen puolustukseen, ja antoi Gnistanin olla pallolla. Hyviä aihioita Kipinän pelaamisessa oli, mutta Interin hyvin organisoitu puolustus tuntui olevan ratkaisematon. Lisäajalla vaihdosta sisään tulleella Jukka Raitalalla oli vielä mahdollisuus iskeä kuparinen rikki, mutta Interin Huuhtanen pelasti pallon vielä maaliviivan tuntumilta.
Gnistanille tappio oli kaiken kaikkiaan karvas, mutta sarjakärkeä väkevästi haastamalla se kuitenkin todisti kuuluvansa kuuden parhaan sakkiin Veikkausliigassa. Interin kliinisyys ja ennen kaikkea organisoitu puolustus oli sille kuitenkin lauantai-iltana liikaa.