Nousu jätti Martoselle paremman maun – ”Piste tästä on ensimmäinen askel eteenpäin”
FC Haka katkaisi kuuden ottelun tappioputken noustessa vajaamiehisenä 1-1-tasapeliin IFK Mariehamnin vieraana. Hakan päävalmentaja Kari Martonen piti pistettä tärkeänä.
Tasapelillä Haka nappasi itselleen tärkeän pisteen, mutta jatkaa karsijanpaikalla. Nousu tappioasemasta tasoihin lämmitti Martosta.
- Kyllä tämä paremman maun jätti näin päin sen jälkeen, kun Simon oli lentänyt pihalle. Ulosajon jälkeen se oli pienoista selviytymistaistelua ja hyvä, että saimme sen maalin tehtyä.
- Meillä oli mielestäni ensimmäisellä puoliajalla enemmän paikkoja, mutta he tekivät käytännössä ainoasta paikastaan. Tarvitsemme lisää kliinisyyttä tekopaikoissa.
- Boksipuolustamisessa meillä on ollut haasteita viime aikoina, mutta tänään se toimi hyvin sitä yhtä tilannetta lukuun ottamatta. Puolustimme yhtenäisesti ja blokkasimme laukauksia, Martonen perkasi ottelun antia Hakan sivuilla.
Tasapelillä Haka katkaisi kuudeen ottelun tappioputkensa. Tasapeli kovan taistelun jälkeen teki hyvää myös perjantain AC Oulu -ottelua ajatellen.
- Tämä oli ilman muuta henkisesti iso juttu meille. Palautuu samalla sitä uskoa omaan osaamiseen ja tekemiseen. Meillä on ollut erinomainen ilme harjoituksissa ja joukkue on ollut todella yhtenäinen siinä miten teemme asioita. Se on vain huutanut tuloksia. Piste tästä on ensimmäinen askel eteenpäin, Martonen totesi.