"Tämä oli yksi syy miksi tulin tänne" – cup-voitto oli iso asia Teemu Pukille
HJK:n Suomen Cupin voiton yksi sankareista oli lauantaina finaalin ainoan maalin viimeistellyt Teemu Pukki.
Pukki oli finaalin jälkeen yhtä hymyä. Pitkälle uralle mahtuu roppakaupalla menestystä, mutta ei juurikaan mestaruuksia.
- Tosi hyvältä tuntuu voittaa, siitä on aikaa, kun olen jotain voittanut. Norwichin nousut toki oli, mutta muuten. 2011 en ollut enää täällä, kun cupin mestaruus ratkesi – taisin kyllä mitalin saada, mutta ei se tuntunut samalta, kun ei loppuun asti ollut mukana itse, Pukki mietti.
- Yksi syy minkä takia tänne tulin oli se, että voitetaan jotain.
Yksi voitto on nyt taskussa, mutta Pukin mukaan tämä ei vielä riitä tälle kaudelle HJK:lle.
- Tämä oli iso juttu ja antaa virtaa loppukaudelle. Nyt lähdetään hakemaan myös Veikkausliigan mestaruutta. Vaikeaa se on, mutta pitää uskoa mahdollisuuksiin – tässä on kuitenkin vielä yhdeksän ottelua jäljellä, Pukki muistutti.
Itse finaali ei ollut mikään läpihuutojuttu ja tämä toi vielä lisämausteen voitolle.
- KuPS puolusti hyvin ensimmäisen puoliajan ja sitten toisella he pääsivät pitämään paljon palloa hakiessaan tasoitusta. KuPS on hyvä joukkue, eikä tämä ollut mikään helppo peli.