​IFK Mariehamn nosti tasoaan ja voitti – "Halusimme parantaa ja sen myös teimme"

Grönvitt nousi sunnuntain voitolla jo liki kuiville. (Kuva: IFK Mariehamn)

​IFK Mariehamn nosti tasoaan ja voitti – "Halusimme parantaa ja sen myös teimme"

22.9.2025

IFK Mariehamn otti sunnuntaina äärimmäisen tärkeät kolme pistettä kaatamalla VPS:n numeroin 2-1.

Voitto nosti IFK:n jo melkoisen matkan päähän karsijan paikastakin. Grönvittin päävalmentaja Gary Williams oli voiton lisäksi tyytyväinen joukkueen esitykseen.

- Olemme todella iloisia. On helppo olla iloinen voitosta, mutta haluan nostaa todella esiin koko joukkueen. Halusimme tosissamme parantaa edellisottelusta Hakaa vastaan ja sen myös teimme, Williams sanoi.

- Lähdimme viikkoon uudella asenteella ja se voi tietysti vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti, mutta nyt onnistuimme hyvin. Tämä oli todella kiva nähdä – ei ainoastaan voitto, vaan tapa millä se tuli.

Williams näki sunnuntain ottelussa hyvät askelmerkit myös loppukauden koitoksiin.

- Pelasimme hyvää jalkapalloa ja ottelu oli hallussamme ilman suurempaa pallonhallintaa. Meidän pitää nyt jatkaa samaan tapaan ja matkata seuraavaksi Pietarsaareen hakemaan uusia pisteitä.

Linkki kopioitu