"Peli oli aika levotonta" - voitto kuitenkin lämmitti Ilves-luotsi Joonas Rantasta
Ilves puristi itsensä Mestaruussarjan kärkeen tiistaina IF Gnistanista otetun 3-2-voiton myötä.
Ilves johti ottelua tauolla 1-0 ja päävalmentaja Joonas Rantasen mielestä vähintäänkin ansaitusti
– Ensimmäisellä jaksolla teimme monta asiaa hyvin, mikä näkyi siinä, että saimme useampia maalintekopaikka luotua. Oli joitakin haasteitakin kyllä, Rantanen sanoi.
Tauon jälkeen osumia taottiin vuorotahtia. Gnistan tuli kahdesti tasoihin, mutta Ilves nykäisi johdon itselleen uudestaan ja piti sen lopulta loppuun saakka.
– Toisesta jaksosta en tiedä, oliko se hermostunutta vai mistä tietyt vaikeudet tulivat, mutta emme päässeet prässeistä niin hyvin pois ja tuli iso määrä pallonmenetyksiä. Peli oli ylipäätään aika levotonta toisella jaksolla.
– Siitä täytyy tietysti olla valtavan iloinen, että pystyimme tekemään johtomaalin ja sitten vielä uudestaan johtomaalin. Sen jälkeen viimeiset minuutit hoidimme mielestäni ihan hyvin, Rantanen kertasi.