"Ei mestaruutta ole vielä jaettu" - KuPS:n Taneli Hämäläinen luottaa joukkueen kokemukseen
KuPS sai kesällä merkittävän vahvistuksen, kun Taneli Hämäläinen palasi Hollannista vahvistamaan kuopiolaisten takalinjoja.
Lainasopimuksella KuPS-paitaan palanneen Hämäläisen oli helppo päästä mukaan tuttuun ympäristöön ja katse on nyt tiukasti loppukauden haasteissa.
Fokus on nyt ennen kaikkea lauantaisessa vierasottelussa IF Gnistania vastaan. Tulospaineet ovat puhtaasti KuPS:lla, kuten Hämäläinenkin myöntää.
– Kova peli on luvassa. Gnistan on kova kotonaan ja viime kierroksella he pitivät Ilvestä tiukoilla Tampereella. Heillä ei niin suuria paineita loppukauden peleissä ole, mutta toisaalta meillä on niin kokenut ryhmä, että osaamme tällaisia pelejä käsitellä, Hämäläinen sanoo Kymppipaikan haastattelussa.
Hallitseva mestari KuPS on tällä hetkellä kolmannella sijalla ja haastajan asemassa, mutta kärkitaisto on tiukka.
– Paljon on vielä pelejä jäljellä ja luvassa on pelkästään tiukkoja otteluita. Varmasti pelataan paljon ristiin ja meidän tehtävämme on vain keskittyä omiin peleihimme ja hoitaa ne. Ei mestaruutta ole vielä missään nimessä jaettu, Hämäläinen julistaa.
IF Gnistan - KuPS Mustapekka Areenalla lauantaina 27.9. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
