"Vaihdoilla lisää virtaa ja piste mukaan" – tasapelikin maistui Ilvekselle
Ilves haki maanantaina pisteen HJK:n vieraana 2-2-tasapelillä ja kasvatti sarjajohtonsa kahteen pisteeseen.
Ilveksen nopean avausmaalin viimeisteli Joona Veteli ja tasoitusmaalista vastasi vaihdosta kentälle tullut Maksim Stjopin HJK:n iskettyä kahdesti tauon molemmin puolin.
– Tosi vahva viimeinen 25 minuuttia, jonka myötä saimme kaivettua pisteen mukaan. Pelin alussa teimme todella hienon maalin, mutta kyllä me jouduimme ensimmäisellä jaksolla ottamaan tosi paljon vastaan, Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen kertasi ottelua.
- Saimme vaihdoilla lisää virtaa ja hyviä suorituksia kentälle, mikä on tietysti erinomainen asia. Erittäin valitettavaa on toki Lämmin loukkaantuminen, jonka vakavuudesta ei vielä ole lisätietoa, Rantanen viittasi Lauri Ala-Myllymäen loukkaantumiseen aivan ottelun lopulla.
Piste maistui, mutta Rantanen käänsi saman tien katseet jo tulevaan viikonloppuun.
– Seuraava peli tulee nopeasti, ja ajatukset kääntyvät siihen. Edelleen me tiedämme kyllä, mitä asioita pystymme tekemään tosi hyvin. Niitä hetkiä tarvitaan Seinäjoella vielä enemmän kuin tänään, jotta kolme pistettä lähtee mukaan.