"Kaikki odotukset ovat ylittyneet" - Jaron Rudi Vikström pelaa vahvaa tulokaskautta
Yksi ehdottomasti kauden tulokkaisiin kuuluvista pelaajista Veikkausliigassa on kesällä 18 vuotta täyttänyt FF Jaron Rudi Vikström.
Vikström teki Veikkausliigadebyyttinsä toukokuussa HJK:ta vastaan ja kesäkuusta eteenpäin hänet on nähty säännöllisesti kokoonoanossa - ja myös kentälle, tosin useimmiten vaihtopelaajan roolissa. Veikkausliigaotteluita on tilille ehtinyt kuitenkin kertyä jo 16 ja maaleja Vikström on niissä iskenyt kolme.
Vikström myöntää, että vastuuta on tullut odotettua enemmänkin.
– Alkuun tavoitteena oli tietenkin debyytti Veikkausliigassa ja sen jälkeen kaikki odotukset ovat ylittyneet. Medianäkyvyys on tietenkin ollut suurta, mutta sitä pitää vaan yrittää olla ajattelematta mahdollisimman vähän ja keskittyä sen sijaan jalkapalloon, Vikström sanoo.
Vastuu ja hyvät otteet poikivat Vikströmille kutsun myös U19-maajoukkueeseen.
– Maajoukkueessa pelaaminen on aina ollut unelma. Osallistuin nuorempana useisiin alueharjoitusleireihin, mutta vasta debytoituani Veikkausliigassa sain kutsun maajoukkueeseen.
Tulevaisuuteen Vikström katsoo jalat maassa. Tavoitteet jalkapallossa ovat korkealla, mutta pelaaminen ei ole kaikki kaikessa.
– Toivon, että tulevaisuudessa olisi mahdollisuus etäopintoihin, jotta voisin panostaa jalkapalloon. Sopimus FF Jaron kanssa on vuodeksi 2026, optiona vuosi 2027 ja toivon, että voisin jatkaa pelaamista Suomen liigassa jonkin aikaa.
- Jos kaikki menee hyvin, olisi myös jännää pelata ulkomailla muutaman vuoden päästä. Jossakin vaiheessa suoritan myös armeijan, Vikström miettii.
Lisää Vikströmin taustasta ja mietteitä pelaamisesta FF Jaron verkkosivuilla alla olevan lähdelinkin kautta.