"Ei mitään kuukauden maaleja, mutta mukava päätös" – IFK Mariehamn nousi kahdeksanneksi
IFK Mariehamn nousi lopulta kahdeksannelle sijalle kaadettuaan kauden päätösottelussaan AC Oulun 2-0.
Grönvittin päävalmentaja Gary Williams antoi kehuja siipirikkoisena matkassa olleelle vastustajalle.
- Tiesimme, että Oululla voi olla poissaoloja, mutta sillä on iso ja vahva ryhmä ja sen he osoittivat ensimmäisen 20 minuutin aikana. Meillä kesti hiukan aikaa päästä mukaan Oulun peliin, Williams sanaili.
IFK Mariehamn käänsi ottelun edukseen toisella jaksolla kahdella osin hiukan onnekkaallakin maalilla.
- Teimme hiukan muutoksia tauolla, ensimmäisellä ei juuri ollut paikkoja. Pystyimme pitämään palloa paremmin ja puristamaan Oulun ahtaalle. Minusta ansaitsimme maalit, vaikka ne eivät mitään kuukauden maaleja olleetkaan, Williams myönsi.
Kokonaisuutena Williams paketoi kauden tyytyväisenä.
- Olen tyytyväinen toiseen jaksoon. Oulu sai meidät ahtaalle alussa, mutta krediittiä myös omille pelaajillemme, jotka nousivat siitä tilanteesta. Tämä oli mukava päätös kaudelle.