SJK puristi väkisin voiton Gnistanista - "Vahvan joukkueen merkki"

Voitto ja neljä maalia maistuivat Stevie Grievelle. (Kuva: Mika Alavesa / SJK)

SJK puristi väkisin voiton Gnistanista - "Vahvan joukkueen merkki"

19.10.2025

SJK otti huikean 3–4-vierasvoiton IF Gnistanista sunnuntaina 19. lokakuuta Mustapekka Areenalla Veikkausliigan mestaruussarjan ottelussa.

Ottelussa riitti käänteitä suuntaan ja toiseen. SJK esitti Gnistanin hyvästä vastuksesta huolimatta kypsän vieraspelin, eikä lannistunut tappioasemassakaan, vaan pystyi kampeamaan itsensä vielä uudestaan johtoon ja upeaan voittoon. Kasper Paananen oli ottelun hahmo kahdella maalillaan. Paananen johtaakin koko Veikkausliigan maalipörssiä upealla 16 maalin saldollaan, joka on jo poikkeuksellinen määrä hyökkäävälle keskikenttäpelaajalle.

- Pelasimme hyvin heti ensimmäiset kymmenen minuuttia, ja saimmekin heti ottelun alkuun maalin. Sen jälkeen Gnistan sai aikaan hieman painetta. Heillä oli myös omat hetkensä jo ennen maaliamme, mutta ei mielestäni mitään vaarallista. Heidän maalissaan meidän olisi pitänyt puolustaa paremmin. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen peli oli mielestäni hallinnassamme ja pääsimme hyviin paikkoihin ja loimme tilanteita. Meillä oli paikat tehdä lisääkin maaleja, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan, SJK-luotsi Stevie Grieve kertasi.

- Toisella jaksolle tultaessa olimme ihan ok, mutta he saivat jälleen maalin erikoistilanteen jälkeen. Täytyy toki sanoa, että pusku oli todella hyvä. Sen jälkeen Markus [Arsalo] tuli kentälle, ja alkoi pyörittämään peliä. Saimme toisen, kolmannen ja neljännen maalin – olisimme voineet tehdä viidennenkin. Kuten aina, teimme pelistä hieman jännittävämpää kuin mitä olisi tarvinnut.

SJK johti toisella jaksolla siis ko kahdella maalilla, mutta Gnistan tuli vielä maalin päähän.

- Heidän kolmas maalinsa tuli jälleen erikoistilannetta seuranneessa vaiheessa, enkä usko että voimme päästää toista kertaa kolmea tällaista maalia, mutta meidän täytyy silti työskennellä näiden asioiden parissa, Grieve sanoi.

Kokonaisuutena Grive antoi joukkueellen hyvän arvosanan.

- Mielestäni pojat pelasivat tosi hyvin. He osoittivat sisukkuutta, pysyivät hienosti pelisuunnitelmassa ja osoittivat että voimme tehdä vieraspelissä neljä maalia, mikä on aina vahvan joukkueen merkki.

Voiton myötä SJK nousi 51 pisteeseen ja säilytti asemansa mestaruustaistelussa. Joukkue jatkaa erinomaista virettään mestaruussarjassa ja on edelleen vahvasti mukana kamppailemassa Veikkausliigan kärkisijoista.

Linkki kopioitu