HJK menetti johtonsa lisäajalla (HJK-SJK 3-4)
HJK:n ja SJK;n kohtaaminen keskiviikkona tarjosi monia käänteitä ja seitsemän maalia.
Vieraat yllättivät HJK:n puolustuksen ja siirtyivät ottelun alussa johtoon nopealla vastahyökkäyksellä. Benji Michel toi kuitenkin nopeasti Klubin tasoihin 1–1 puskemalla Santeri Hostikan keskityksen maaliin.
Puolen tunnin kohdalla SJK otti uudelleen johdon, ja HJK joutui takaa-ajoasemaan toiselle jaksolle lähdettäessä. Toisen puoliajan alun painostus tuottikin tulosta, kun Hostikan laukaus kilpistyi Valentin Gascin kyynärpäähän ja pallo vietiin sen seurauksena pilkulle. Vain hetkeä aiemmin kentälle vaihdosta tullut Teemu Pukki sijoitti varmasti HJK:n toisen tasoituksen.
Tasoitusmaalin jälkeen HJK hallitsi kenttätapahtumia täysin, ja johtomaalia metsästettiin päättäväisesti. Sellainen myös saatiin neljä minuuttia ennen 90 minuutin täyttymistä, kun Kaius Simojoen keskitys päätyi SJK:n oman puolustajan puskusta verkon perukoille.
Viime hetken maali loi jo uskoa, että voitto olisi otettavissa. Osuman jälkeen peli kuitenkin kääntyi täysin päälaelleen, ja SJK painoi lisäajan päälle. Vieraiden loppukiri tuotti tulosta kahden kulmapotkutilanteen johdettua kahteen maaliin. Lopulta pisteet kirjattiin SJK:lle maalein 3–4.