Ilvekselle tuiki tärkeä voitto - "Ollaan saatu käännettyä heikompi ajanjakso"
Ilves tarttui tilaisuuteensa torstaina ja kaatoi HJK:n maalein 3-1 muiden mestarikandidattien jäätyä tasapeleihin.
Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantasta ilahdutti kolmen pisteen lisäksi kurssin kääntyminen.
–Toinen peräkkäinen voitto, ollaan sen myötä saatu käännettyä heikompi ajanjakso. Ottelun alku oli heikko, meillä oli prässin kanssa ongelmia ja se vaikutti myös hyökkäämiseen. Ensimmäisen puoliajan puolella pystyttiin sitä jo parantamaan pallollisen pelin kautta, ei kuitenkaan välttämättä prässin kautta, Rantanen sanoi.
Tauon jälkeen kentällä ei ollut käytännössä kuitenkaan kuin yksi joukkue ja tämä näkyi myös Tammelan tulostaululla.
–Olen todella iloinen toisen puoliajan esitykseen. Pystyimme pääosin hyökkäämään ja puolustamaan vastustajan puoliskolla ja pelaamaan peliä siellä, lukuun ottamatta kahta viimeistä tilannetta. Pari viikkoa sitten emme pystyneet voittamaan tämänkaltaista peliä mitä johdimme, ja nyt siihen pystyimme nimenomaan sen kautta että tehdään 2-1 -maali. Emme pudonneet pelirytmistä pois tai antaneet otetta vastustajalle. Siitä erityisen iloinen.
Ilves on voiton myötä vahvasti mukana mestaruustaistelussa kahdella viimeisellä kierroksella.
–Mietteet ovat samat kuin ennenkin – yksi peli kerrallaan mennään. Maanantaina iso peli ja siihen kaikki ajatukset siirtyy oikeastaan samantien, Rantanen alleviivasi.