KuPS puristi valtavat pisteet (KuPS-FC Inter 3-2)
Kuopion Palloseura jatkaa Veikkausliigan kärjessä ja on yhden askeleen päässä Suomen mestaruudesta! Keltamustat kaatoivat sunnuntai-iltana Väre Areenalla FC Interin maalein 3–2 (1–1) ja pitivät mestaruuden omissa käsissään.
Ottelun alku oli KuPS:lle vaikea, kun Inter karkasi johtoon jo kahdeksannella minuutilla Iiro Järvisen osumalla. KuPS nousi kuitenkin tasoihin aivan avausjakson lopulla, kun Ibrahim Cisse puski Jaakko Oksasen kulmapotkusta tilanteeksi 1–1. Maalia edelsi Cissen oma vahva nousu, josta kulmapotku syntyi, sekä topparin näyttävä yleisön sytyttäminen – huipennuksena tyylikäs pusku maalin kattoon ja Väre Areenan riemuitsi.
Toisella jaksolla Väre Areenan yli nelituhatpäinen yleisö sai todistaa keltamustan hurmosta. Ensin Saku Savolainen vei KuPSin 2–1-johtoon Oksasen vapaapotkusta. Vapaapotkukuvio oli kaivettu kikkapussista tähän otteluun eikä FC Inter ollut tilanteessa lainkaan hereillä. Kuvio yhdistettynä Oksasen ihanaan palloon oli taidetta.
Hetkeä myöhemmin Piotr Parzyszek lisäsi johdon kolmeen yhteen Otto Ruopin esityöstä. Inter kavensi vielä loppuhetkillä Florian Krebsin rangaistuspotkulla, mutta KuPS piti pintansa loppuun asti.
Voiton myötä KuPS (64 p.) jatkaa sarjan kärjessä viiden pisteen erolla Ilvekseen (59 p.). Ilves kohtaa maanantaina Tammelassa SJK:n, ja mikäli tamperelaiset eivät voita, KuPS juhlii mestaruutta jo huomenna. Jos Ilves voittaa, ratkaisu nähdään sunnuntaina, kun KuPS matkustaa Bolt Arenalle HJK:n vieraaksi.