"Voi hyvinkin olla" – Nähdäänkö Otto Ruoppi viimeistä kertaa Väre Areenalla?
KuPS:n ja koko Veikkausliigan kuumimpiin pelaajiin tällä kaudella on kuulunut KuPS:n 19-vuotias Otto Ruoppi.
Ruoppi oli isossa roolissa KuPS:ssa jo viime kaudella, mutta nyt on tullut todellinen läpimurto. Keskikenttäpelaaja on pelannut 30 Veikkausliigaottelussa, joista 24 avauskokoonpanossa. Maaleja on syntynyt kahdeksan ja maalisyöttöjä Ruoppi on antanut kuusi.
KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss myöntää suoraan, että Ruopin tie saattaa kauden jälkeen viedä isompiin ympyröihin.
– Voi hyvinkin olla hänelle viimeinen ottelu kotikentällä, Wiss sanoi Savon Sanomille.
Täksi kaudeksi KuPS:n peräsimeen tarttunut Wiss ei ole yllättynyt Ruopin vahvasta panoksesta.
– Hän vakuutti minut ensimmäisellä viikolla viime joulukuussa. Hänestä näki, että tuo poika on fyysisesti valmis. Valmentajana olen pyrkinyt tukemaan Ruopin positiivista kehitysvirtaa.
Ainakin vielä sunnuntaina Ruopin voi nähdä Väre Areenalla KuPS:n isännöidessä mestaruustaistelun kannalta äärimmäisen tärkeässä ottelussa FC Interiä.
KuPS - FC Inter Väre Areenalla sunnuntaina 2.11. kello 16.00. Kaikki Veikkausliigakauden 2025 ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.
