Grieve kiitteli SJK:n henkistä vahvuutta – ”Kyse joukkueen uskomattomasta mentaliteetista”
Tampereella Tammelan Stadionilla pelattu Veikkausliigan Mestaruussarjan toiseksi viimeisen kierroksen ottelu Tampereen Ilveksen ja Seinäjoen Jalkapallokerhon välillä päättyi lopulta 2-2-tasapeliin viime hetken SJK:n tasoituksella.
Tästä ottelusta ei puuttunut jännitystä eikä myöskään maaleja. SJK:lle yksi piste tästä ottelusta oli todella tärkeä, sillä tasapeli pitää elossa haaveet ensi kesän europelipaikasta sekä pronssimitaleista.
– Meillä oli hyvä startti peliin, ja saimmekin aikaisen johtoaseman, mikä oli hienoa. Kuten tavallista, Ilves piti paljon palloa ja teki pelistämme hankalaa, SJK:n päävalmentaja Stevie Grieve aloitti ottelun perkaamisen seuran sivuilla.
SJK:n pakka hieman sekosi ensimmäisen puoliajan lopussa Babacar Fatin loukkaannuttua.
- Jouduimme muuttamaan muotoamme ja meillä meni hetki mukautua peliin, jolloin Ilves sai tasoituksensa.
Toisella jaksolla tapahtumia riitti, kun SJK siirtyi takaisin johtoon, mutta Ilves nousi rinnalle ja ohi pitäen mestaruushaaveensa vielä elossa.
- Puoliajalla saimme asiat ruotuun ja meillä meni hyvin, saimme toisen maalin ja pelaaminen tuntui mukavalta. He reagoivat, ja saivat maalinsa. Kolmas maali tuli hieman vahingossa, eikä kukaan olisi juuri voinut toimia paremmin tilanteessa jossa pallo kimpoili boksin keskellä
Kasper Paananen latasi kuitenkin lisäajalla tasoitusmaalin pitäen SJK:n euro- ja mitalihaaveet elossa.
– Olen sanonut tämän niin monta kertaa tämän vuoden aikana; Ei ole kyse taktiikasta, eikä ole kyse lahjakkuudesta, vaan kyse on tämän joukkueen täysin uskomattomasta mentaliteetista. Kymmenen minuuttia jäljellä ja he painavat palloa vain eteenpäin. Kelvinin [Pires] ja Maston [Mastokangas] kautta pallo toimitettiin Kasperille [Paananen], joka taisteli sen boksissa itselleen ja laukaisee sen voimalla maalin perukoille. Tämä maali näytti joukkueen luonteen ja hengen, kertasi Grieve viimeistä tasoitusmaalia.
Grieve tunnistaa kannattajien tuen merkityksen joukkueelle.
– Ensi sunnuntaina, jos voitamme Gnistanin ja Ilves lyö FC Interin, olemme jälleen europeleissä. Pojilla on ollut uskomaton kausi. Jos vain kaikki kannattajat voisivat tulla peliin ja täyttää stadionin, ja luoda vastustajalle mahdollisimman ikävän ja äänekkään paikan pelata, se olisi fantastista. Se antaisi joukkueelle viimeisen boostin peliin, ja se voi olla ratkaisevaa kauden päätösottelussa, kehottaa Grieve.