​Gary Williams ja Daniel Sjölund jatkavat IFK Mariehamnissa – valmentajille kaksivuotiset sopimukset

"Daja" ja Gary jatkavat Grönvittin valmentajakaksikkona. (Kuva: IFK Mariehamn)

​Gary Williams ja Daniel Sjölund jatkavat IFK Mariehamnissa – valmentajille kaksivuotiset sopimukset

6.11.2025

IFK Mariehamn on sopinut sekä päävalmentaja Gary Williamsin että kakkosvalmentaja Daniel Sjölundin kanssa kahden vuoden jatkosta tehtävissään.

Williams tuli Ahvenanmaalle jo lähes 13 vuotta sitten. Englantilaisvalmentaja on ollut Ahvenanmaalla aktiivisesti mukana sekä miesten että naisten puolella. Hän oli vuosina 2013-15 Åland Unitedin päävalmentaja ja saavutti heti suurta menestystä huippuna mestaruus kaudella 2013. Åland Unitedin ja Jomala IK:n pestien lisäksi hän on ollut mukana Suomen ja Kanadan maajoukkuevalmennuksessa.

7. marraskuuta 2024 varmistui Williamsin jatko IFK Mariehamnin miesten joukkueen luotsina sen jälkeen kun hän oli siirtynyt päävalmentajan tehtävään elokuussa samana vuonna. Alkuun kyse oli lyhyestä sopimuksesta ja tähtäimessä liigapaikan varmistaminen kaudelle 2025, mikä myös onnistui.

Kausi 2025 päättyi IFK:n osalta vain muutama viikko sitten. Kauden alku muodostui vaikeaksi pitkälti lukuisten loukkaantumisten takia. Huolimatta monen avainpelaajan loukkaantumisesta joukkue onnistui pysyttelemään poissa pahimmasta putoamiskurimuksesta. IFK sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi ja ennen Veikkausliigan Karsintasarjan alkua tavoite oli säilyttää sarjapaikka niin aikaisin kuin mahdollista. Se onnistuikin jo kahden kierroksen jälkeen ja lopulta sijoitus oli kahdeksas, mikä on IFK Mariehamnin paras sijoitus sitten kauden 2019. Sen lisäksi joukkue selvitti Karsintasarjan häviämättä otteluakaan – kolme voittoa ja kaksi tasapeliä.

Grönvittin päävalmentaja katsoo nyt eteenpäin tähtäimessään jatkaa päättyneellä kaudella tehtyä kovaa työtä.

- Oli todella ilo nähdä miten pelimme kehittyi syksyllä. Yhdessä Dajan [Daniel Sjölund] ja Sundiksen [Johan Sundman] kanssa hioimme työmenetelmiämme ja löysimme hyvän tavan. On mielenkiintoista jatkaa tätä kehitystä heidän molempien kanssa ja nähdä mihin pystymme tulevina vuosina, Williams sanoo.

Williams haluaa myös osoittaa kiitoksen kaikille seurassa ja sen ympärillä toimiville.

- Olen otettu siitä, että saan edelleen luottoa IFK Mariehamnissa ja haluan kiittää, hallitusta, kannattajia ja pelaajia luottamuksesta meitä valmentajia kohtaan. Meillä on jo nyt useampi pelaaja tämän kauden ryhmästä jatkamassa ja se antaa meille hyvän pohjan jolle rakentaa jatkoa. Olen todella odottavainen.

Yksi kaikkien aikojen meritoituneimmista ahvenanmaalaispelaajista, Daniel Sjölund, tuli joukkueeseen kakkosvalmentajaksi syyskaudella 2023. Hän oli suuressa roolissa mukana nostamassa IFK:ta vaikeasta sarjatilanteesta, kun otteluita oli enää muutama jäljellä ja lopulta voittamaan liigakarsinnassa IF Gnistanin syksyn 2023 päätteeksi.

Joulukuussa 2023 IFK Mariehamn ja Sjölund solmivat kaksivuotisen sopimuksen kakkosvalmentajan tehtävästä. Nyt varmistui Sjölundin kahden vuoden jatko tehtävässään Williamsin apuna.

- Olen viihtynyt uskomattoman hyvin roolissani kakkosvalmentajana Grönvittissä. Yhteistyö Garyn ja Johanin kanssa on toiminut todella hyvin. Se kasvoi ja vain parani ja parani vuoden mittaan. On mielenkiintoista ja hauskaa nähdä mitä pystymme saavuttamaan tulevien kahden vuoden aikana, Sjölund sanoo.

IFK Mariehamnin toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh on tyytyväinen valmennuskysymyksen saatua ratkaisunsa.

- Olen erittäin iloinen, että pääsimme maaliin sekä Garyn että Dajan kanssa ja iloitsen sen lisäksi siitä, että pystyimme tekemään kaksivuotiset sopimukset heidän kanssaan. Nyt voimme suunnitella pitkäjänteisemmin ja jatkaa toimintamme kehittämistä, iloitsee Wargh.

Lähde: IFK Mariehamnin tiedote
Linkki kopioitu