FC Lahti harjoitteli niukan voiton PK-35:stä

Eemil Laamanen viimeisteli FC Lahden toisen maalin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti harjoitteli niukan voiton PK-35:stä

15.11.2025

FC Lahti kaatoi harjoitusottelussa PK-35:n Kisapuistossa maalein 3–2. Lahtelaiset hallitsivat avausjaksoa ja rakensivat jo kahden maalin johdon, mutta vieraat nousivat toisella puoliajalla tasoihin. Lopulta kotijoukkueen myöhäinen osuma ratkaisi vauhdikkaan ottelun FC Lahden eduksi.

Ottelun ensimmäinen puoliaika käynnistyi lahtelaisten hallinnassa. FC Lahti sai pelistä otteen ja pystyi murtautumaan useasti PK-35:n puolustusalueelle.

Avausmaali nähtiin 31. minuutilla, kun kotijoukkueen Justus Ojanen pääsi etenemään vasemmalta laidalta vastustajan boksiin ja sijoitti pallon komeasti yläriman kautta maaliin. Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty enempää osumia, joten tauolle siirryttiin FC Lahden johtaessa 1–0.

Toisen jakson alussa lahtelaiset lisäsivät johtoaan, kun 54. minuutilla Harden Kaius keskitti kulmapotkusta pallon takatolpalle, josta Eemil Laamanen puski pallon ohi PK-35:n maalivahdin ja vei kotijoukkueen 2–0-johtoon.

Lahden maalista huolimatta PK-35 tuli vahvasti mukaan toisen jakson edetessä. 68. minuutilla PK-35:n Aapo Hyppönen pääsi hyvään vetopaikkaan rangaistusalueella ja sijoitti pallon tarkasti vasempaan alakulmaan kaventaen tilanteeksi 2–1.

Vain viisi minuuttia myöhemmin vierasjoukkue tuli tasoihin. 59. minuutilla kentälle vaihdettu Joona Tiainen torjui ensimmäisen yrityksen, mutta pallo kimposi Hussein Mohamedille, joka laukoi pallon verkkoon ja toi PK-35:n lukemiin 2–2.

Vierasjoukkueen vahvasta jaksosta huolimatta FC Lahti nousi jälleen johtoon 80. minuutilla. Vaihdosta sisään tullut Noel Hasa eteni vasenta laitaa ja lähetti matalan keskityksen maalille, johon Amir Belabid ehti ensimmäisenä ja ohjasi pallon maaliin. Näin Lahti siirtyi 3–2-johtoon.

Ottelun loppuhetkillä PK-35 haki vielä tasoitusta, mutta lisäosumia ei nähty. Näin FC Lahti nappasi harjoitusottelusta 3–2-kotivoiton.

Linkki kopioitu