"Huonoja hetkiä tuli aivan liikaa" - U19-pojille jäi parantamisen varaa jatkopaikasta huolimatta
U19-poikien maajoukkue päätti EM-karsintaurakkansa tiistaina 0–1-tappioon Andorralle.
Minihuuhkajat oli kerännyt aiemmista peleistään neljä pistettä, mikä riitti lohkon kakkossijaan ja EM-jatkokarsintapaikkaan. Tiistain tappio meni kuitenkin selkeästi pettymyksen puolelle.
– On vaikeaa iloita jatkopaikasta juuri nyt. Meidän täytyy pureskella tämä tappio ennen kuin käännämme katseet EM-jatkokarsintoihin. Ajan myötä pystymme varmasti iloitsemaan kakkossijasta ja siitä, että tämän ikäluokan EM-lopputurnaushaaveet ovat elossa. Nyt jokaisen meistä täytyy katsoa peiliin. Emme olleet riittävän hyviä, eikä tekosyitä ole, päävalmentaja Peter Lundberg sanoi.
– Olimme lohkossamme kolmoskorin joukkue, joten jatkopaikka on hyvä suoritus. Näissä karsinnoissa oli paljon ylä- ja alamäkiä. Meillä oli hyviä hetkiä, mutta huonoja hetkiä tuli aivan liikaa. Saimme turnauksen aikana monta opetusta. Toivon, että karsinnat kasvattivat meitä joukkueena. Olisimme halunneet voittaa lohkon – kaikki ovat pettyneitä tällä hetkellä.
EM-jatkokarsintojen lohkoarvonnat järjestetään keskiviikkona 10. joulukuuta. Seitsemän EM-jatkokarsintojen lohkovoittajaa selviytyy Walesissa kesä-heinäkuussa 2026 järjestettävään EM-lopputurnaukseen.
– On hienoa, että tämän joukkueen yhteinen matka jatkuu ensi keväänä. Tiedämme, että tässä ryhmässä on paljon potentiaalia. Näissä karsinnoissa emme pystyneet parhaimpaan suoritukseemme, mutta jatkokarsinnoissa meillä on uusi mahdollisuus näyttää osaamistamme, Lundberg päätti.