Kolme uutta pelaajaa jo sovittuna – IFK Mariehamnin joukkue rakentumassa
IFK Mariehamn ei ole toistaiseksi julkaissut yhtään uutta hankintaa, mutta ensi viikolla sopimuksia on odotettavissa.
Grönvitt on päässyt suullisesti sopimukseen kahden puolustajan ja yhden hyökkääjän kanssa.
- Rakennamme joukkuetta siten, että meillä on kahdeksan puolustajaa kauden alkaessa. Eli viisi tarvitaan lisää ja periaatteessa olemme jo kaksi hankkineet, IFK:n toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh kertoo Ålandstidningenille.
- En kerro enempää tässä vaiheessa, mutta uskon, että toisen näistä voimme julkaista ensi viikolla.
Sama koskee Warghin mukaan myös yhtä hyökkääjää. Samalla hän kuitenkin toteaa, että mikään ei ole varmaa ennen kuin nimet ovat paperissa.
- Olemme suullisesti päässeet sopimukseen, vain allekirjoitukset puuttuvat. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä lajissa asiat muuttuvat nopeasti. Jos saamme nämä sopimukset maaliin, tuntuu että olemme aika hyvällä tiellä.