Toivo Mero sopimukseen HJK:n kanssa – ”Paljon näytettävää ensi kaudelle”
Laitahyökkääjä Toivo Mero on tehnyt HJK:n kanssa pelaajasopimuksen, joka ulottuu vuoteen 2027. Meron sopimus sisältää myös option lisävuodesta.
Helsingin Palloseurassa ensikosketuksensa jalkapalloon ottanut Mero siirtyi HJK Kannelmäen kaupunginosajoukkueeseen jo kolmevuotiaana. Kantsussa futisoppinsa alun perin saanut Mero on siitä lähtien käynyt HJK:n akatemiaputken läpi, ja viimeisimmät kaksi kautta hän on pelannut HJK Klubi 04:ssä.
Päättyneellä kaudella hän sai jo Veikkausliiga-debyyttinsä, kun hänet vaihdettiin toukokuussa loppuhetkiksi kentälle Jaroa vastaan. Heinäkuussa hän oli ensi kertaa avauskokoonpanossa Veikkausliigassa VPS:n vieraana.
Kuluvan syksyn aikana Mero on ollut suuressa roolissa HJK:n U19-joukkueen UEFA Youth League -karsinnoissa. Hän on tehnyt viidessä nuorten Mestarien liigan euro-ottelussa neljä maalia, mukaan lukien voittomaalit Genkiä ja Trabzonsporia vastaan.
Uuden sopimuksen myötä 18-vuotias Mero ottaa uuden askeleen kohti liigaympyröitä. Nuoren laiturin tavoitteena on päästä murtautumaan edustusjoukkueeseen.
– On ollut hienoa päästä jo pelaamaan Veikkausliigassa. Sopeuduin siihen tempoon ihan hyvin, mutta vielä jäi paljon näytettävää ensi kaudelle, Mero sanoo HJK:n sivuilla.
Pienestä pitäen Klubin nuttua yllään kantaneelle Merolle sopimus edustusjoukkueelle on iso virstanpylväs. Hän on iloinen saadessaan mahdollisuuden näyttää osaamistaan kirkkaammissa valoissa nimenomaan HJK:ssa.
– HJK on ollut läsnä elämässäni kolmevuotiaasta asti, joten tämä seura merkitsee minulle paljon.