TPS:n kehitysjohtaja Arttu Kairisto uusiin haasteisiin - seura lähtee hakemaan korvaajaa

Kuva: Juha Tamminen

TPS:n kehitysjohtaja Arttu Kairisto uusiin haasteisiin - seura lähtee hakemaan korvaajaa

30.11.2025

FC TPS Turku Oy:n kehitysjohtajana kuluvana vuonna työskennellyt Arttu Kairisto jatkaa työurallaan eteenpäin.

Kairisto siirtyy toiselle toimialalle uuden työnantajan palvelukseen 1. joulukuuta alkaen.

– Kiitos TPS-yhteisölle tästä vuodesta. On ollut ilo olla mukana viemässä minulle tärkeää seuraa eteenpäin, eikä tätä työrupeamaa voisi paljon hienommissa merkeissä päättää, kun miettii, mitä täällä on kuluneen vuoden aikana saatu aikaan, Kairisto kiittää.

TPS lähtee nyt hakemaan korvaajaa Kairston työtä jatkamaan.

– Tilanne tuli yllättäen niin Artulle kuin seurallekin, kun hänelle tarjoutui mielenkiintoinen uusi työmahdollisuus. Kiitän Arttua omasta ja seuran puolesta siitä monipuolisesta ja ammattimaisesta työstä, mitä hän on seuramme eteen kuluneen vuoden aikana tehnyt. Tulemme avaamaan rekryn ja täyttämään paikan sopivan osaajan löydettyämme, kommentoi FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Rasmus Holma.

Linkki kopioitu