IFK Mariehamnille uusi fysiikka- ja kuntoutusvalmentaja - kokemusta maajoukkuetasoltakin
IFK Mariehamn on hakenut kokoaikaista fysiikka- ja kuntoutusvalmentajaa ja on nyt sellaisen löytänyt, kun Michael Oliphant solmi kauden 2026 kattavan sopimuksen.
39-vuotias Oliphant tuli Suomeen ensi kerran kahdeksan vuotta sitten. Hän on syntyisin Australiasta ja saanut koulutuksen Brittein saarilla. Hänen ensimmäinen työpaikkansa Suomessa oli Musan Salamassa.
Vuodesta 2020 lähtien Oliphant on työskennellyt fysiikka- ja kuntoutusvalmentaja TPS:ssa. Ykkösjoukkueen ohella hän on ollut keskeinen osa seuran fysiikkavalmennusta junioripuolella. Vain muutamia päiviä sitten hän oli mukana Suomen U15-maajoukkueen leirillä Kyproksella.
- Olen erittäin iloinen tulostani IFK Mariehamniin. Yksi merkittävistä syistä seuraan tulooni on mahdollisuus tehdä jälleen töitä yhdessä Gary Williamsin kanssa, sillä olemme aiemmin olleet yhdessä U19-maajoukkueleirillä, Oliphant sanoo.
- Olen pitkään halunnut olla osa organisaatiota, koska olen saanut erittäin hyvän kuvan seurasta U19-maajoukkueen päävalmentaja Peter Lundbergilta ja aiemmalta fysiikkavalmentajalta Philip Garvölta.
Oliphant katsoi myös, että nyt on sopiva aika uudelle haasteelle.
- Viimeiset viisi vuotta olen työskennellyt eri rooleissa fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina TPS:ssa sekä U19- ja U15-maajoukkueissa. Tunsin, että nyt on uuden haasteen aika uudessa ympäristössä.
- Keskityn pelaajien viemiseen heidän fyysisen kapasiteettinsa rajoille sekä kentällä että sen ulkopuolella varmalla ja kontrolloidulla tavalla, jotta voimme maksimoida esitykset tulevalla kaudella, Oliphant suunnittelee.
Mahdollisuus päästä työskentelemään IFK:n lahjakkuuksien kanssa oli myös asia, joka innosti.
- Päästä tekemään töitä ja kehittämään suomalaisia lahjakkuuksia kuten Rasmus Holmbergia ja Tuomas Koivistoa on jännittävä haaste ja etuoikeus. Yhteistyö fysioterapiakumppanimme kanssa loukkaantuneiden pelaajiemme korkealaatuisen kuntoutuksen ja turvallisen peleihin paluun suhteen on myös yksi pääpainopistealuistani.
Oliphant aloittaa uudessa tehtävässään tammikuun 2026 alussa.
- Olen hyvin tyytyväinen siihen, että onnistuimme löytämään fysiikka- ja kuntoutusvalmentajana, jolla on paljon osaamista fysiikkavalmennuksessa ja samalla hänellä on myös fysioterapeutin koulutus. Uskon, että hän tulee sopimaan erinomaisesti valmennusryhmään, IFK:n toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh sanoo.