"Hienoa että herättää arvostusta ja kiinnostusta" - Ilves oli varautunut muutoksiin jo ennakolta

Kuva: Jimi Soinila

"Hienoa että herättää arvostusta ja kiinnostusta" - Ilves oli varautunut muutoksiin jo ennakolta

6.12.2025

Ilves-organisaation urheilupuolen tekemä työ jatkuu viime vuosina luodun toimintakulttuurin pohjalta ja uusien vastuuhenkilöiden johdolla kohti ensi kautta.

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen korostaa, että seuran viime päivinä tiedottamat henkilömuutokset päävalmentajan ja urheilutoimenjohtajan tehtävissä ovat erillisiä tapauksia, jotka eivät liity millään lailla toisiinsa.

– Vaikka muutokset ovat nyt tapahtuneet nopeasti ja niihin liittyy väistämättä myös paljon tunteita, on hienoa, että organisaatiomme tekemä työ ja saavuttamamme kehitys urheiluosaamisessa – niin valmennuksen kuin urheilujohtamisen osalta – on herättänyt jalkapallomarkkinassa huomattavaa arvostusta ja kiinnostusta. Samalla se kertoo myös onnistuneista rekrytoinneistamme, toteaa Niklas-Salminen.

Niklas-Salminen painottaa lisäksi sitä, että muutoksiin on varauduttu jo ennakolta, eikä ratkaisuja tarvinnut alkaa miettiä vasta kun jotain tapahtuu.

– Uudelle Tammelan Stadionille siirtymisen yhteydessä organisaatiotamme rakentaessamme tunnistimme sen, että Ilveksen nopean kehityksen myötä kiinnostus avaintekijöitämme kohtaan voi olla suurta, ja huomioimme näitä menestyksen mukanaan tuomia mahdollisia seurauksia hyvissä ajoin.

- Varauduimme mahdollisiin muutoksiin huolella jo aiempia rekrytointejakin tehdessämme, jotta voimme tarvittaessa varmistaa jatkuvuuden ja osaamisen löytymisen organisaatiomme sisältä.

Ilves tulee vahvistamaan valmennus- ja pelaajaosastoaan lähiaikoina. Seura tiedottaa uusista sopimuksista joulu-tammikuun aikana.

Linkki kopioitu