​"Runko viime kauden joukkueesta" – TPS:llä selvät sävelet ryhmän rakentamiseen

Kuva: Juha Tamminen

​"Runko viime kauden joukkueesta" – TPS:llä selvät sävelet ryhmän rakentamiseen

6.12.2025

TPS lähtee kauteen 2026 nousijajoukkueena ja pelaajaryhmää kasataan urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläisen johdolla.

TPS palasi harjoituskentälle joulukuun alussa ja jatkaa harjoittelua joulun kynnykselle saakka.

- Joulukuun alussa oli mukana sellaiset parikymmentä pelaajaa. Osa oli sopimuspelaajia, osa omia nuoria, jotka haluttiin nostaa mukaan nyt joulukuun ajaksi. Oli myös muutama tuttu pelaaja kuten Tuomas Pippola, joka palaa sitten alkuvuodesta Norjaan, Hämäläinen kertoo TPS TV:ssä.

- Koitetaan saada tähän joulukuuhun vielä yksi harjoitusottelu ja toivottavasti sellainen saadaan joulun alle.

Tulevan kauden joukkueesta on Hämäläisen mukaan vielä hiukan varhaista puhua tarkemmin, mutta joukkueen rakentamisen konsepti hänellä on selkeänä mielessä.

- Pääpiirteittäin haluaisin niin, että kasataan viime kauden joukkueesta runko ja sen päälle pystymme sitten alkamaan rakentamaan oikeilla profiileilla. Toivottavasti saamme myös muutaman nuoren pelaajan nostettua taas ylöspäin.

Veikkausliigastatus laventaa Hämäläisen mukaan myös tarjontaa – pääsarjaseurana TPS on ulkomaillakin kiinnostava kohde.

- Helpottaahan se ilman muuta ulkomaalaisten pelaajien hankintaa nyt kun olemme Veikkausliigassa. Ykkösliiga ei välttämättä ole ulkomaalaiselle pelaajalle se houkuttelevin paikka tulla, Hämäläinen toteaa.

Lisää Kasper Hämäläisen mietteitä menneestä ja tulevasta kaudesta sekä omasta roolistaan urheilutoimenjohtajan kattavassa tilannekatsauksessa TPS TV:ssä – sen pariin pääset alla olevan lähdelinkin kautta.

Linkki kopioitu