"Ehkä sen aika on ensi kesänä" – SJK:n Oskari Väistö hakee lopullista läpimurtoa
SJK:n toppari Oskari Väistö oli yksi päättyneen Veikkausliigakauden nousevista nuorista tähdistä.
20-vuotias Väistö debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2023, mutta viime kausi merkitsi nousua isoon rooliin, kun otteluita kertyi kaikkiaan 27 ja myös ensimmäinen Veikkausliigamaali näki päivänvalon.
– Sain pelattua aika ehjän kauden eikä loukkaantumisia tullut. Vastuuta tuli enemmän kuin aiemmin, mutta en nyt tätä vielä ihan lopulliseksi läpimurtokaudeksi sanoisi. Ehkä sen aika on sitten ensi kesänä, Väistö arvioi Kymppipaikan haastattelussa.
Pikkuhuuhkajiinkin noussut Väistö odottaa uutta kautta innolla – ja uutta päävalmentajaa Jarkko Wissiä.
– Isot odotukset on häntä kohtaan. Wissistä sanotaan, että hän on hyvä nuorten pelaajien kanssa, joten sitä odotan mielenkiinnolla. Ainakin tällä kaudella hänellä on ollut kovat näytöt KuPS:n kanssa.
Päättyneestä kaudesta jäi hampaankoloon varmasti koko SJK-ryhmälle Väistö mukaan lukien. Mitalisijat ja eurocup-paikka jäivät niukasti saavuttamatta.
– Viime kauden jälkeen meillä ei voi olla muuta tavoitetta kuin europaikka, Väistö linjaa.