"Seinäjoella hyvät mahdollisuudet kehittyä" - SJK hankki laitapuolustajan Ilveksestä

Jaakko Moisio vaihtaa SJK:n väreihin. (Kuva: Juha Tamminen)

"Seinäjoella hyvät mahdollisuudet kehittyä" - SJK hankki laitapuolustajan Ilveksestä

23.12.2025

Seinäjoen Jalkapallokerho on solminut uuden pelaajasopimuksen pääosin oikean laitapuolustajan paikalla viihtyvän 20-vuotiaan Jaakko Moision kanssa. Moision sopimus kattaa kaudet 2026–2027 ja sisältää option yhdestä lisävuodesta.

Jaakko Moisio on Tampereen Ilveksen kasvatti. Ennen siirtoaan Seinäjoelle hän on edustanut koko uransa Ilvestä aina juniorijoukkueista edustusjoukkueeseen saakka. Moisio teki Veikkausliigadebyyttinsä Ilveksen paidassa jo vuonna 2023, mutta suurin osa hänen peliminuuteistaan on kertynyt Ilves/2-joukkueessa Kakkosessa. Kaudella 2025 hän esiintyi kahdessa Veikkausliigaottelussa.

Moisio kuului Ilveksen Veikkausliigajoukkueen rinkiin jo silloin, kun Jarkko Wiss toimi seuran päävalmentajana. Wiss kertoo odottaneensa lupaavan pelaajan läpimurtoa jo pidemmän aikaa.

– Kaikki fyysiset ominaisuudet ovat jo varmasti hyvää liigatasoa. Rohkeus pelaamiseen tulee itseluottamuksen kautta, ja siksi hänelle on tärkeää saada vahva preseason, jonka aikana hän voi kehittyä ja parantaa erityisesti kamppailupelaamistaan. Hän oli Ilveksen edustuksen mukana jo minun aikanani siellä, ja olen odottanut hänen läpimurtoaan, kertoo ensi kaudella SJK:n päävalmentajana toimiva Jarkko Wiss.

Nuorisomaajoukkuekokemusta Moisiolta löytyy kolme ottelua Suomen U18-maajoukkueessa.

Oikeajalkainen Moisio pelaa oikean laidan laitapuolustajana. Omiksi vahvuuksikseen hän nostaa juoksuvoiman ja puolustuspelaamisen. Hän osallistuu mielellään myös hyökkäysten tukemiseen ja on vahva keskitysten antaja.

Myös pelaaja itse odottaa uutta kautta innolla ja on tyytyväinen siirtoonsa Seinäjoelle.

– Fiilis SJK:sta on loistava. Odotan innolla tulevaa kautta ja uskon, että Seinäjoella minulla on hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana sekä menestyä joukkueena, Moisio toteaa.

Linkki kopioitu