Niilo Kujasalon KuPS-siirto hyvä osoitus IFK Mariehamnista kehittymisympäristönä - myös siirtokorvaus seuralle
IFK Mariehamnin strategiaan kuuluu tarjota lupaaville pelaajille paikka kehittyä ja ottaa askeleita eteenpäin urallaan.
Tästä hienona osoituksena on KuPS:aan siirtynyt Niilo Kujasalo, joka nousi Veikkausliigan parrasvaloihin vain vuodessa IFK Mariehamnissa.
Kujasalo siirtyi Grönvittiin reilu vuosi sitten HJK:n organisaatiosta kaksivuotisella sopimuksella ja osoitti jo talvikaudella hyviä otteita nousten nopeasti avainpelaajaksi joukkueen avauskokoonpanoon. Kaikkiaan otteluita IFK-paidassa kertyi 35 ja Kujasalo nousi kauden aikana myös U21-maajoukkueeseen.
Nyt matka jatkuu mestarijoukkue KuPS:n riveihin ja IFK Mariehamn kuittaa Kujasalosta myös siirtokorvauksen.
- Olen todella iloinen Niilon puolesta siitä, että hän pääsee ottamaan seuraavan askeleen urallaan. Hän on ottanut jättiläismäisiä askeleita sen jälkeen kun hän tänne siirtyi viime talvena, mikä on hyvä osoitus siitä, millainen kehittymisympäristö meillä täällä toiminnassamme on, IFK:n toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh sanoo.
Kujasalo itse vahvistaa saman asian omalta kohdaltaan.
- Haluan kiittää koko joukkuetta, valmentajia, toimistoa ja faneja unohtumattomasta vuodesta saarella. Tunsin ensimmäisestä päivästä saakka itseni tervetulleeksi ja osaksi joukkuetta, Kujasalo kertoo.
- Vuosi oli täynnä mahtavia hetkiä ja oppimista ja olen tyytyväinen kauteemme joukkueena. Uskon, että ensi vuosi on seuralle vielä parempi. Olen todella arvostanut aikaani IFK:ssa, mutta nyt minun on aika mennä eteenpäin urallani.