​"Edessä on mielenkiintoisia aikoja" – IFK Mariehamnin Gary Williams näkee suunnan olevan ylöspäin

Gary Williams uskoo vahvasti IFK Mariehamnin olevan oikeassa suunnassa. (Kuva: Juha Tamminen)

​"Edessä on mielenkiintoisia aikoja" – IFK Mariehamnin Gary Williams näkee suunnan olevan ylöspäin

28.12.2025

Toista täyttä kauttaan IFK Mariehamnin päävalmentajana aloittava Gary Williams katsoo luottavaisena kohti tulevaa kautta.

Grönvitt päätti kauden 2025 vahvasti pelaamalla Karsintasarjan tappioitta ja säilyttäen sarjapaikkansa lopulta selkeällä erolla. Tämä luo uskoa myös tulevaan.

- Kauden lopun esitykset osoittivat kehittymisemme joukkueena ja taustojenkin osalta. Se on erinomainen alusta, jolle rakentaa. Odotamme jo innolla pääsevämme taas aloittamaan, Williams sanoo.

Williams muistuttaa lisäksi siitä, että taustalle on saatu lisävoimia. Hurui Fessehazion kiinnitettiin seuraan Head of Scouting & Recruitment -tittelillä.

- Joukkueen rakentaminen sujuu hyvin. Seura on panostanut uuteen voimavaraan ja sen myötä pystymme laventamaan analysointiamme ja kiinnittämään enemmän huomiota hankintojen arvottamiseen.

- Meillä on paljon jatkuvuutta viime kaudelta ja olemme onnistuneet saamaan tähtäimeemme laatupelaajia, joilla on iso potentiaali, Williams kertoo.

Kyse ei ole pelkästään edustusjoukkueesta, vaan koko seura on ottanut askeleita oikeaan suuntaan.

- Seurassa on paljon potentiaalia sekä kentällä että yhteisössä. Jos miettii paria edellistä vuotta, paljon on tapahtunut ja jos sama kehityksen tahti jatkuu, edessä on mielenkiintoisia aikoja IFK Mariehamnille, Williams uskoo.

- Vakaus ja enemmän tekeminen vähemmälle on jotain sellaista, jonka olemme saavuttaneet. Emme yritä olla mitään sellaista mitä emme ole tai toimia resurssejamme isommin.

Linkki kopioitu