​ESS: FC Lahti uuteen aikaan – seuraikoni Jussi Lumio väistyy sivuun

Kuva: f

​ESS: FC Lahti uuteen aikaan – seuraikoni Jussi Lumio väistyy sivuun

28.12.2025

FC Lahden toiminnassa seuran perustamisesta lähtien mukana olleen Jussi Lumion pitkä rupeama on päättymässä – ainakin melkein.

Lumio on ehtinyt lähes kolmen vuosikymmenen ajan toimia FC Lahdessa niin toimitusjohtajana kuin toiminnanjohtajanakin ja viime vuodet hän on ollut seuran hallituksen jäsen ja vastannut edustusjoukkueen pelaaja-asioista.

FC Lahti löysi pitkän haun jälkeen urheilujohtajan pestiin Marko Kolsin ja tämä antaa Lumiolle tilaisuuden siirtää vastuuta uusille harteille.

– Olen luvannut olemaan ainakin kesään tai kevääseen asti mukana. Tämä [talven siirto]ikkuna varmaan tehdään yhdessä, jonka jälkeen vastuu siirtyy, tai jään sitten pois, Lumio kertoo Etelä-Suomen Sanomille.

– Olen käytettävissä jos tarvitaan, mutta en sotkeudu niihin [pelaaja-asioihin], hän lisää.

Kolsi on jo ollut mukana rakentamassa tulevaa kautta, vaikka pesti virallisesti alkaa vasta loppiaisen jälkeen. Lumion vähittäinen siirtyminen taka-alalle ei merkitse kokonaan seuran toiminnasta irtautumista. Hän sanoo ESS:lle harkitsevansa vielä jatkamista hallituksessa seuraavallakin toimikaudella.

Linkki kopioitu