FC Lahtea edustanut Viljami Jokiranta jatkaa uraansa Ykkösliigassa
Viimeiset kolme ja puoli vuotta Lahdessa viettänyt 19-vuotias keskikenttäpelaaja Viljami Jokiranta siirtyy FC Lahdesta Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan.
Juoksuvoimainen box-to-box-pelaaja on Lappeenrannan PEPOn kasvatti ja on kerännyt vyölleen viiden Veikkausliigaottelun lisäksi 10 poikien maaottelua.
Vuonna 2006 syntynyt Jokiranta näkee KäPan hyvänä paikkana ottaa urallaan seuraavan askeleen eteenpäin.
- Organisaatio on jo aiemmin todistanut pystyvänsä jalostamaan nuoria pelaajia kovemmalle tasolle. Uusi ympäristö ruokkii kehitystä entisestään, kun kohtaa erilaisia pelaajia, valmentajia ja heidän toimintatapojaan, Jokiranta toteaa KäPan sivuilla.
Viime kaudella kahdesti takareisivammasta toipunut Jokiranta toivoo pelaavansa ehjän kauden.
- Uskon, että pystyn ottamaan ison roolin joukkueessa. Kun pelit lisääntyvät, sen pitää näkyä myös tilastoissa.