IFK Mariehamnilla haussa vielä 4-5 pelaajaa – kaksi käytännössä varmoja jo
IFK Mariehamn avasi Liigacupin komeasti voitolla HJK:sta, mutta joukkueen kokoonpanosta näki, että täydennystä vielä tarvitaan.
Samaa mieltä ollaan myös Maarianhaminassa ja IFK:n toimitus-ja urheilujohtaja Jimmy Warghin mukaan etenkin puolustuspään ryhmityksen leventäminen etenee jo vauhdilla.
- Haluamme kaksi neljän puolustajan vaihtoehtoa eli siis kahdeksan puolustajaa. Nyt meillä on viisi. Yksi toppari on tosin selvillä ja tulee tänne, kun vain saamme paperit kuntoon. Lisäksi meillä on vasen laitapakki enemmän tai vähemmän varma, Wargh kertoo Ålandstidningenille.
- Oikean pakin osalta tilanne elää vielä vähän ja luultavasti otamme jonkun testiin joksikin aikaa.
Lisäksi haussa on vielä hyökkääjä ja mahdollisesti hyökkäävä keskikenttäpelaaja. IFK on puhunut paljon olevansa hyvä kehittymisympäristö pelaajille, mutta Warghin mukaan pelkästään sitä ei Veikkausliigassa voi olla.
- Meidän pitää pystyä tekemään tulosta heti. Ei meillä ole varaa ottaa riskiä Veikkausliigapaikkamme suhteen. Valitsemme sitten sopimuksen pituudet sen mukaan miten ajattelemme pelaajan mahdollista jälleenmyyntiarvoa.