Ennakko: SJK-KuPS

Kuva: Mika Alavesa

Ennakko: SJK-KuPS

6.2.2026

Liigacup jatkuu Seinäjoella lauantaina, kun SJK:n vastustajaksi saapuu KuPS.

SJK:n päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan harjoituksissa on tällä viikolla keskitytty erityisesti puolustuspeliin ja tilanteenvaihtoihin. Tavoitteena on, että pallonriistojen jälkeen joukkue olisi entistä paremmissa asetelmissa jatkamaan peliä.

- Haluamme parantaa edellisistä otteluista sekä kollektiivisesti että yksilötasolla. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja olemme aikataulussa. Pelivalmius alkaa kasvaa joukkueessa pikkuhiljaa, ja lähdemme viikonlopun otteluun hyvillä mielin, Wiss toteaa seuransa verkkosivuilla.

- Viikonlopun vastustajasta ei vielä tiedetä paljoa, joten olemme viisaampia nähtyämme heidän kokoonpanonsa. Helposti voisi ajatella, että ottelu on pelkkää meidän hyökkäyspeliämme, mutta haluan, että pelimme paranee nimenomaan hyvän puolustuspelin kautta, Wiss jatkaa.

SJK:n kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Armaan Wilson, Albin Björkskog sekä Salim Yussif. Lisäksi joukkueessa on esiintynyt pientä sairastelua, joten joidenkin pelaajien pelikunto selviää vielä myöhemmin.

KuPSia edustaa ottelussa kuopiolaisten Akatemiajoukkue, sillä edustusjoukkue valmistautuu parhaillaan kauteen Espanjan leirillä.

Järjestely liittyy Kuopion Palloseuran poikkeuksellisen pitkään kilpailukauteen 2025 ja on toteutettu hyvässä yhteisymmärryksessä kaikkien sidosryhmien kanssa. KuPSin europelit Konferenssiliigassa jatkuivat pitkälle joulukuuhun ja jatkuvat jälleen 19. helmikuuta. Kuopiolaiset pääsivätkin aloittamaan joukkueharjoitukset vasta 19. tammikuuta, joten valmistutumisaika kauteen on poikkeuksellisen lyhyt.

Akatemian päävalmentaja Juho Neuvonen näkee ottelun ennen kaikkea arvokkaana kokemuksena nuorille pelaajille.

- Onhan tämä hieno mahdollisuus. Tällaisia pelejä ei tule usein, ja ne antavat konkreettisen kuvan siitä, mitä tekeminen vaatii korkealla tasolla. Monella pelaajalla tavoite on juuri tällaisissa otteluissa, Neuvonen toteaa KuPS:n sivuilla.

Tieto Akatemian vastuusta otettiin joukkueessa vastaan positiivisesti, vaikka uutinen tulikin osittain osalle pelaajista yllätyksenä.

- Saamme todella kovan ottelun, jossa joudumme venymään äärimmilleen. Juuri tällaisista peleistä syntyy paljon tärkeitä oppeja, Neuvonen sanoo.

Seinäjoella nähdään nuori ja uudistunut KuPS Akatemian kokoonpano. Joukkueen rakentaminen on yhä kesken, ja valmistautumista on rytmittänyt osin rikkonainen harjoitusjakso.

- Meillä on vahva keskikenttä ja nopeat laitapelaajat. Pyrimme kupsilaiseen free flow -pallonhallintaan ja aloitteelliseen pelaamiseen, mutta vastustaja tulee varmasti haastamaan näitä periaatteita. Tärkeää on löytää ennakkoluulottomasti keinot toteuttaa omaa peliä tilanteen vaatimalla tavalla, Neuvonen päättää.


Erotuomari: Hajizadeh Amir
AET 1: Karstila Juhani
AET 2: Bai Sauli

SJK - KuPS WallSport-Areenalla lauantaina 7.2. kello 14.30. Kaikki kauden 2026 Liigacupin ottelut suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: SJK:n verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Linkki kopioitu