KuPS kovassa paikassa torstaina - "Paras mahdollinen suoritus ja voimme taistella jatkopaikasta"
Kuopion Palloseuran Konferenssiliigan eurotaival jatkuu torstai-iltana Puolassa, kun Lech Poznań ja Kuopion Palloseura kohtaavat playoff-vaiheen toisessa ja ratkaisevassa osaottelussa.
Avausosaottelu päättyi Lech Poznańin 2–0-voittoon, mutta lukemat eivät kerro koko totuutta ottelun kulusta. KuPS joutui pelaamaan lähes 80 minuuttia vajaalla, mikä muutti ottelun luonteen merkittävästi. Siitä huolimatta keltamustat taistelivat sitkeästi ja pitivät pelin pitkään auki vaikeasta asetelmasta huolimatta.
KuPS:n päävalmentaja Miika Nuutisen mukaan joukkue lähtee ratkaisevaan iltaan ennen kaikkea omien vahvuuksiensa kautta.
- Tärkeintä on olla oma itsemme. Emme voi lähteä tekemään asioita, joihin emme ole tottuneet. Ottelut ratkaistaan boksien sisällä, ja niissä hetkissä meidän täytyy olla todella hyviä. Puolustuspelaaminen on kaiken perusta, ja sen päälle voimme ottelun edetessä rakentaa rohkeampaa hyökkäyspeliä, Nuutinen linjaa.
KuPS:n tavoite on selvä: hyökkäyspeliä on saatava enemmän aikaan kuin Tampereella viikko sitten, mutta ilman liiallista riskinottoa.
- Emme voi pelata täysin avointa ottelua alusta alkaen. Jos puolustaminen toimii, voimme ajan myötä ottaa enemmän riskejä ja luoda omia paikkojamme, mutta koko ajan täytyy säilyttää tasapaino, Nuutinen painottaa.
Konferenssiliigan playoff-vaiheen toinen osaottelu on eurojalkapallon ydintä: panokset ovat korkealla, yksityiskohdat ratkaisevat ja virheille ei ole varaa. KuPS tiedostaa Lech Poznańin laadun ja kotikentän vaativuuden, mutta fokus pysyy omassa tekemisessä.
- Vastassa on laadukas joukkue, mutta emme keskity liikaa siihen, mitä he tekevät tai ketä he tuovat kentälle. Keskitymme omaan peliimme ja siihen, että saamme parhaan mahdollisen suorituksen kentälle. Sitä kautta annamme itsellemme mahdollisuuden taistella jatkopaikasta, Nuutinen toteaa.
Ottelu Poznańissa alkaa torstaina kello 22.00 Suomen aikaa.