"Tuntuu että kauden alku lähestyy" – IFK Mariehamn hioo kuvioitaan lauantaina Sleipneria vastaan
IFK Mariehamn isännöi lauantaina jo parilta edelliskaudelta vastaavasta ajankohdasta tuttua ruotsalaista IK Sleipneria.
IFK lähtee otteluun sikäli hyvistä lähtökohdista, että alla on viikon vapaan jälkeen hyvä harjoitusviikko. IFK Mariehamniin talvella siirtynyt keskikenttämies Nikolaos Dosis näkee lauantain ottelun ennen kaikkea mahdollisuutena hioa yksityiskohtia joukkueen pelaamisessa.
- Haluamme luonnollisesti kehittää niitä osa-alueita, joilla siihen on tarvetta – sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa, Dosis sanoo.
Samalla orastava kevät kertoo, että pitkä pre-season alkaa olla kallistumassa lopuilleen.
- Nyt alkaa tuntua siltä, että kauden alku lähestyy ja jokainen joukkueessa panee varmasti kaikkensa peliin, Dosis toteaa hymyillen.
Grönvittin pelaajatilanne on myös kohentunut sitten edellisottelun paitsi uusien hankintojen myös sairaslistan lyhenemisen myötä. Ainoastaan Noah Nurmi ja Arvid Bergvik ovat varmuudella sivussa lauantaina.
Ottelu Wiklöf Holding Arenalla alkaa lauantaina kello 15.00.