"Kollektiivisesti hieno suoritus" - SJK kukisti Jaron niukasti
SJK voitti FF Jaron OmaSp Stadionilla keskiviikkona pelatussa harjoitusottelussa lukemin 2–1.
Ottelun alku eteni tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut selvää hallintaa pelistä. SJK onnistui kuitenkin avaamaan maalinteon, kun Ussumane Djaló pääsi laukomaan pallon tarkasti etukulmaan Jaropuolustajien välistä 25. peliminuutilla.
FF Jaro tuli tasoihin viisi5 minuuttia myöhemmin Herman Sjögrellin kaukolaukauksella. Enempää maaleja ei nähty ensimmäisellä jaksolla ja joukkueet lähtivät pukukoppiin 1–1-lukemissa.
Toisella puoliajalla SJK otti pelin selkeämmin hallintaansa. Kotijoukkue SJK myös vaihtoi koko kentällisen 60. minuutin kohdalla, mikä toi vielä entisestään lisää energiaa pelaamiseen.
SJK:lla oli toisen puoliajan aikana muutamakin erinomainen paikka siirtyä ottelussa johtoon. Ratkaisutilanteet nähtiin ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Jaropelaaja karkasi ottelun loppuhetkillä läpiajoon ja Prosper Padera esti maalintekotilanteen syntymisen rikkomalla tilanteessa punaisen kortin arvoisesti ja SJK joutui alivoimalle.
SJK pystyi pelaamaan vajaamiehisenäkin vielä positiivisella ilmeellä ja hyvä toinen puoliaika palkittiin ottelun lopussa, kun Samuel Chukwudi viimeisteli voittomaalin Elias Mastokankaan antamasta kulmapotkusta. SJK piti johtonsa loppuun asti ja varmisti voiton lukemin 2–1.
SJK:n päävalmentaja Jarkko Wissin tunnelmat ottelun päätyttyä olivat voittopuolisesti positiiviset.
- Kolmen peliin viikko. Halusimme hyödyntää sitä jakamalla minuutteja tasaisesti kaikille. Kilpailu pelipaikoista ja peliajasta on tällä hetkellä kovaa ja meillä on paljon tasaisesti esiintyneitä pelaajia.
Wissin mukaan SJK:n pelaamisessa palaset alkavat loksahdella kohdilleen.
- Puolustuspelaaminen on parantunut paljon. Puolustamme korkealla prässillä ja yläalueen pallonmenetyksien jälkeen tosi hyvin. Myös matalan blokin puolustaminen on parantunut. Vastustaja ei saanut hirveästi tänään maalipaikkoja, Wiss mietti.
- Ajoittain erittäin hyvää pelinrakentelua keskialueella vähillä kosketuksilla, mutta rakentelun jälkeen viimeisen uhkan luomisessa meillä on vielä parannettavaa. Kollektiivisesti hieno suoritus tänään ja pelasimme hyvin ottelun lopun myös vajaamiehisenä ja teimme voittomaalin.