Inter vei Liigacupin nimiinsä (FC Inter-AC Oulu 2-1)
FC Inter ja AC Oulu kohtasivat Liigacupin finaalissa Veritas Stadionilla lauantaina 21.3. Inter voitti ottelun maalein 2–1 ja juhli Liigacupin mestaruutta kolmantena vuonna putkeen.
Ottelu alkoi Interin kannalta ryminällä, kun Jean Botué pääsi yrittämään maalintekoa jo ottelun ensimmäisellä peliminuutilla, mutta laukaus kilpistyi oululaisten puolustukseen.
Inter siirtyi ottelussa johtoon, kun ensimmäinen vartti oli tulossa täyteen. Eeli Kiiskilä lähetti vapaapotkun Oulun boksiin, ja Ilari Kangasniemi puski pallon verkon perukoille. Interin johtomaalin jälkeen pelin kuva muuttui vauhdikkaammaksi, eikä kumpikaan joukkue saanut varsinaisia pitkiä hyökkäyksiä aikaan. Ottelussa siirryttiin tauolle Interin 1–0-johtoasemassa.
Toiselle jaksolle tultaessa Inter onnistui pysymään paremmin pallossa ja piti peliä pienoisessa hallinnassa. Inter sai helpotusta pelaamiseensa, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. Kiiskilä lähetti jälleen erinomaisen pallon vapaapotkusta oululaisten boksiin, ja tällä kertaa maaliin pääsi puskemaan kapteeni Juuso Hämäläinen.
Interillä oli mahdollisuus siirtyä ottelussa jo 3–0-johtoon, mutta Oulun maalivahti Miguel Santos piti vierasjoukkueen mukana ottelussa torjunnoillaan.
AC Oulu onnistui kaventamaan ottelun rangaistuspotkusta varsinaisen peliajan ollessa täyttymässä, mutta päätösvihellyksen soidessa loppulukemat taululla osoittivat Interin 2–1-voittoa.