Ekstra: KuPS:lla melkoinen talvi takana - "On tässä saanut jalkapallosta nauttia"
Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut KuPS siirtyi täksi kaudeksi uuteen komentoon.
Miika Nuutinen otti joukkueen valmennusvastuun siinä vaiheessa, kun kuopiolaisten pelit Konferenssiliigassa olivat vielä kesken.
- On tässä saanut jalkapallosta nauttia. Tekemisen meininki on ollut kaikilla, niin staffilla kuin joukkueella, Nuutinen huomauttaa.
KuPS:n europelit jatkuivat vielä helmikuussa kahdella Lech Poznan -ottelulla. Huilitauko on jäänyt monelta pelaajalta lyhyeksi, kun Crystal Palace kohdattiin juuri ennen joulua.
- Onhan tämä preseason ollut outo. Vähän keskeneräinen se oli alkuun. Nopeasti oli paljon pelattavaa ja koetettiin saada riittävästi pelaajia kentälle, Nuutinen sanoo.
Pelaajien määrällä Nuutinen viittaa siihen, että KuPS:n erinomaiset otteet veivät monta pelaajaa ulkomaille. Esimerkiksi Jaakko Oksanen, Mohamed Toure, Piotr Parzyszek, Doni Arifi ja Samuli Miettinen jättivät lähdöillään ison kolon savolalaisseuraan. KuPS:n onneksi Otto Ruoppi siirtyy Saksaan vasta kesällä.
- Iso on ollut vaihtuvuus ja se on näkynyt harjoituksissa. Paljon on ollut akatemian pelaajia mukana, Nuutinen toteaa.
Europelit aiheuttivat harmaita hiuksia Liigacupin suhteen. KuPS joutui laittamaan useammassa ottelussa akatemian pelaajat kentälle.
- Pari hyvää kauteen valmistavaa ottelua oli, muuhun ei ollut mahdollisuuksia, Nuutinen myöntää.
Nyt Veikkausliigakauden alku häämöttää jo parin viikon päässä. KuPS kohtaa avausottelussaan Ilveksen Tampereella.
- Kyllä sitä kauden alkua odottaa, mutta hetki kerrallaan tässä mennään, Nuutinen sanoo.
Samalla Nuutinen paljastaa, että joukkue ei ole vielä aivan valmis.
- Ensi viikolla on vielä uutisia luvassa, Nuutinen lupaa.