Ekstra: SJK:n kapteenilla selkeä tavoite - "Eurooppaan me haluamme, totta kai"
SJK:n puolustavalla keskikenttäpelaajalla Markus Arsalolla on alkamassa neljäs kausi lakeuksilla.
Oman haasteensa tähän kauteen on Arsalolla tuonut armeija, jonka viime metrit ovat hänellä tällä hetkellä menossa.
- Aika paljon on ollut poissaoloja, joten sen vuosi preseason on ollut omalta osaltani aika rikkonainen, Arsalo kertoo.
SJK:lle Liigacup oli hankala ja tie päättyi jo alkulohkoon. Haastavin ottelu joukkueella oli VPS:aa vastaan, jossa seinäjokelaiset kärsivät 0-6 -tappion.
- Tulosten valossa olisi voinut olla parempi, mutta hallipelit ovat aina vähän erilaisia, Arsalo huomauttaa.
SJK siirtyi täksi kaudeksi Jarkko Wissin komentoon. Pelaajarintamalla vaihtuvuus on ollut suurta, mutta sitä se on ollut myös monessa muussa Veikkausliigan joukkueessa.
- Meillä on ollut paljon vaihtuvuutta. Peleissä on kentällä käynyt sellaiset 40 pelaajaa, mutta se osoittaa myös sen, että meillä on laaja rinki, Arsalo toteaa.
Arsalo valittiin kauden alla SJK:n kapteeniksi. Miehen mukaan se ei hänen tekemistään suuremmin muuta.
- Koetan pitää tasoa yllä. Meillä on paljon nuoria pelaajia, mutta eivät he kovinkaan paljoa neuvoja tarvitse, Arsalo heittää.
SJK taisteli viime kaudella pitkään mitaleista, mutta lopulta tuloksena oli karvas neljäs sija. Sitä lähdetään nyt parantamaan.
- Eurooppaan me haluamme, totta kai. Ne pelit ovat myös seuralle tärkeitä, Arsalo alleviivaa.
Arsalo on viime vuosina noussut SJK:n avainpelaajien joukkoon ja tuota kehitystä hän haluaa ylläpitää myös alkavalla kaudella.
- Pari hyvää kautta on itselläni takana ja koetan taas nostaa omaa tasoani. Ehjää kautta tässä lähden hakemaan ja toivottavasti tulee sellainen flow-tila päälle, Arsalo toteaa.