​Nyt asia on varma – Michael Fonsell ei jatka IFK Mariehamnissa

Michael Fonsellia ei nähdä Grönvittissä kaudella 2026. (Kuva: Juha Tamminen)

​Nyt asia on varma – Michael Fonsell ei jatka IFK Mariehamnissa

26.3.2026

Pikkupojasta saakka IFK Mariehamnia edustanut Michael Fonsell ei jatka Grönvittin riveissä kaudella 2026.

IFK Mariehamn neuvotteli Fonsellin kanssa jatkosta jo hyvissä ajoin viime kauden aikana, mutta siinä vaiheessa Fonsell ei ollut halukas keskustelemaan uudesta sopimuksesta. Myöhemmin Fonsell palasi asiaan ja oli kiinnostunut, mutta seuralla ei ollut enää mahdollisuutta nykytilanteessa sopimuksen tarjoamiseen.

Päätös perustuu useampaan tosiasiaan. IFK Mariehamnilla on tällä hetkellä täytettynä kaikki keskuspuolustuksen paikat ja samalla taloudelliset raamit on lukittu. Seura päätti myös toimia ajoissa siirtomarkkinoilla saadakseen joukkueen kasaan alkavalle kaudelle.

- "Micke" oli yksi ensimmäisistä, johon otin yhteyttä, kun joukkueen rakentaminen kaudelle 2026 alkoi, mutta silloin hän ilmaisi halunsa kokeilla uusia haasteita, IFK:n toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh taustoittaa.

- Tällä hetkellä meillä ei ole taloudellisia edellytyksiä tarjota hänelle sopimusta, erityisesti koska toppariosastomme on koottuna. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää jatkoon.

Linkki kopioitu