KuPS nousi sarjataulukon kärkeen (KuPS-AC Oulu 3-2)

Kuva: Niklas Pehkonen

KuPS nousi sarjataulukon kärkeen (KuPS-AC Oulu 3-2)

22.4.2026

Kuopion Palloseura jatkoi vahvaa alkukauttaan kaatamalla AC Oulun Väre Areenalla maalein 3–2 (1–1).

Veikkausliigan kärkikamppailuksi ladattu ottelu tarjosi tapahtumia alusta loppuun – ja lopulta keltamustat pitivät pisteet kotonaan vaiherikkaan ja myös viihdyttävän illan päätteeksi.

Kuopiolaiset saivat otteluun erinomaisen alun, kun Bob Nii Armah viimeisteli avausmaalin jo 5. peliminuutilla Otto Ruopin syötöstä. Kotijoukkueen vahva jakso kantoi pitkälle avauspuoliajalla, mutta juuri ennen taukoa AC Oulu tuli tasoihin. Rasmus Karjalainen laukoi rangaistuspotkusta 44. minuutilla lukemiksi 1–1.

Toinen jakso alkoi keltamustien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, kun Jaime Moreno vei KuPSin uudelleen johtoon 47. minuutilla. Maali oli Morenolle jo kauden neljäs, kärkipelaaja onkin onnistunut kaikissa kauden neljässä ottelussaan ja jatkaa hurjaa maalitahtiaan. AC Oulu ei kuitenkaan taipunut helpolla, vaan nousi vielä kerran rinnalle Karjalaisen illan toisella osumalla 64. minuutilla.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 77. minuutilla. KuPS rakensi hyökkäyksen oikealta laidalta, ja Clinton Antwin keskitys päätyi lopulta Ruopin jalkaan , joka viimeisteli varmasti ottelun voittomaalin ja sinetöi kotijoukkueelle tärkeän voiton. Ruoppi syötti myös Morenon 2-1 johtomaalin ja kirjasikin itselleen maalin lisäksi kaksi syöttöpistettä.

Linkki kopioitu