Markus Mujunen FC Lahden toimitusjohtajaksi - mukana seuraorganisaatiossa jo vuodesta 2023
FC Lahti Oy:n hallitus on nimittänyt Markus Mujusen seuran uudeksi toimitusjohtajaksi. Mujunen aloittaa tehtävässään 1.5.2026.
Mujunen on toiminut FC Lahden kaupallisena johtajana vuodesta 2023 lähtien ja on ollut keskeisessä roolissa kehittämässä seuran kaupallisia toimintoja sekä vahvistamassa sen yhteistyöverkostoja. Hänellä on vahva ja monipuolinen kokemus kaupallisten toimintojen kehittämisestä aiemmista tehtävistään muun muassa MTV ja Radio NRJ palveluksessa.
FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Thomas Hood toivottaa Mujusen lämpimästi tervetulleeksi uuteen rooliinsa.
– Markuksella on erinomainen näkemys urheiluviihteen kehittämisestä sekä vahva kaupallinen osaaminen. Uskomme, että hänen johdollaan FC Lahti ottaa seuraavan askeleen kohti entistä vetovoimaisempaa ja vaikuttavampaa urheiluviihdebrändiä Päijät-Hämeessä.
Uusi toimitusjohtaja Markus Mujunen ottaa tehtävän vastaan innolla ja "mustavalkoisella sydämellä".
– Liityin seuraan omasta aloitteestani vuonna 2023 tavoitteenani kehittää urheilusponsorointia, jossa näen merkittävästi kasvupotentiaalia. FC Lahti, kaupunki ja lahtelainen jalkapallo ovat olleet minulle aina tärkeitä. On suuri kunnia päästä johtamaan seuraa ja viemään sitä määrätietoisesti eteenpäin yhdessä koko jalkapalloperheen kanssa.
- En tule tehtävään kylmiltäni, vaan olen jo yli kolmen vuoden ajan tutustunut seuran ihmisiin ja käynyt laajasti keskusteluja kehityssuunnista. Seurassa on vahva potentiaali niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Mujunen uskoo.