Ennakko: FC Inter-IFK Mariehamn

Kuva: Tara Jaakkola

Ennakko: FC Inter-IFK Mariehamn

24.4.2026

FC Inter saa lauantaina vieraita saarelta, kun turkulaiset kohtaavat IFK Mariehamnin Veritas Stadionilla Veikkausliigan ottelussa.

Inter on käynnistänyt oman kautensa kelvollisesti, sillä kolmesta ensimmäisestä ottelusta turkulaiset ovat keränneet seitsemän pistettä.

Turkulaiset ovat jatkaneet viime kaudelta tuttua vahvaa puolustamistaan maalivahti Eetu Huuhtasen johdolla. Tämä näkyy vain yhtenä päästettynä maalina, joka sekin syntyi rangaistuspotkusta. Alkukaudesta myös maalinteko on jakautunut laajalle rintamalle, sillä jokaisesta tehdystä neljästä maalista on vastannut eri maalintekijä.

IFK Mariehamnin voittotili alkaneella kaudella on puolestaan vielä avaamatta. Pelillisesti joukkue oli edellisottelussa Ilvestä vastaan kuitenkin selkeästi parempi kuin kauden avausotteluissa, vaikka tulos Ilvestä vastaan jäikin 2-2-pistejakoon.

- Edellinen ottelu oli iso askel oikeaan suuntaan. Pelasimme selkeämmin ja rohkeammin samalla kun löysimme jälleen sen tavan, jolla haluamme pelata jalkapalloa kaudella 2026. Tietysti on sääli, että emme voittaneet ottelua, mutta pisteitä tulee, jos jatkamme samalla tiellä, Grönvitt-maalivahti Kevin Lund uskoo.

Lundin mukaan Ilves-ottelukaan ei ihan nappisuoritus ollut, mutta antaa IFK Mariehamille uskoa myös lauantain Inter-ottelua ajatellen.

- Pelasimme hyvin, mutta meidän pitää myös tehdä maaleja ja tiivistää puolustamista. Emme ole ihan tyytyväisiä siihen, että päästimme kaksi maalia, mutta kokonaisuus oli sellainen, jonka varaan voimme ja meidän pitääkin rakentaa.

Inter ja IFK Mariehamn kohtasivat kertaalleen alkuvuodesta Liigacupissa Veritas Stadionilla. Tuolloin ottelun sankariksi nousi nuori kärkilupaus Rasmus Mendolin, joka iski ottelun ainoan maalin ja ratkoi voiton turkulaisille. Viidestä edellisestä kohtaamisesta Inter on voittanut kolme, ja kahdesti joukkueet ovat pelanneet tasan.

Interillä on lauantaina kotiylsiön tuki takanaan, mutta myös IFK Mariehamn on saamassa hyvää tukea lehtereiltä ottelussa.

- On todella mahtavaa, että monet IFK-fanit ovat matkaamassa otteluun lauantaina. Heiltä saamme ehdottomasti lisäenergiaa, Lund sanoo.

Erotuomari: Roth Matti
AET 1: Karstila Juhani
AET 2: Juvonen Elias
4.ET: Lehtovaara Vili

FC Inter - IFK Mariehamn Veritas Stadionilla lauantaina 25.4. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: FC Interin verkkosivut, IFK Mariehamnin verkkosivut
Linkki kopioitu